Komissaari Hogan vakuuttaa, ettei ole unohtanut Suomea
BRYSSEL (MT)
”Ymmärrän täysin suomalaisten maidontuottajien kohtaamat ongelmat ja pyrin ratkaisuun, joka olisi oikeudenmukainen, kohtuullinen ja perusteltu”, vastaa maatalouskomissaari Phil Hogan Suomen maidontuottajille.
Hän kuitenkin jättää kertomatta, millainen mahdollinen ratkaisu voisi olla.
Hogan haluaa lisää tietoa siitä, miten Venäjän asettama tuontikielto vaikuttaa Suomen maidontuottajiin.
”Jos tiedot osoittavat tuen perustelluksi, meillä pitäisi olla mahdollisuuksia edetä”, Hogan kertoo tiedotteessa.
Komissaarin kabinetin mukaan Hogan kertoi Suomen maatalousministeri Petteri Orpolle (kok.) viime viikon tapaamisessa komission tarvitsevan lisää tietoa maidon hinnan laskusta Suomessa.
Komissio halusi lisätietoa nimenomaan vaikutuksista tuottajahintoihin, ei osuuskuntiin.
Kabinettitietojen mukaan Suomi ei ollut keskiviikkoon mennessä toimittanut lisätietoja.
Hoganin mukaan myös EU:n budjetin keskeneräisyys pitää ottaa huomioon.
Baltian maissa tuki nähtiin osoituksena solidaarisuudesta, mutta määrä liian pienenä.
”Jos sanktiot EU:n ja Venäjän välillä pysyvät, on meidän suurin vientimarkkinamme suljettu. Tilanne pysyy kriittisenä, sillä maidontuottajille tulee tappioita 3,5 miljoonaa euroa kuukaudessa”, Viron maatalouden kauppakamarin puheenjohtaja Roomet Sõrmus summaa.
Tukea riittää noin sentti kiloa kohden, kun tappioiksi lasketaan kuusi senttiä kilolta.
”Tuki riittää kattamaan kahden kuukauden tappiot, eikä se ole lopullinen ratkaisu.”
Viron osuus tuesta on 6,9 miljoonaa euroa.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
