Tavanomaista kylmempi sää vallitsee loppuviikon ajan –lumipyrykin mahdollinen idässä
Suomeen on virrannut pohjoisesta kylmää ilmamassaa. Sää on alkuun enimmäkseen poutaista, mutta viikonlopuksi tilanne voi muuttua radikaalisti.Torstai on valjennut enimmäkseen poutaisena koko maassa ja sellaisena sää pysyykin koko päivän korkeapaineen yltäessä Jäämereltä meille. Yöllä on käväisty pakkasella aina etelää myöten. Päivällä pilvisyys on vaihtelevaa, maan pohjoisosassa on laajalti selkeääkin. Lämpötilat päivällä vaihtelevat 0 ja +5, idässä ja pohjoisessa 0 ja -5 asteen välillä.
Perjantaiyöstä on tulossa ajankohtaan nähden hyvin kylmä korkeapaineen selänteen ja kylmän ilmamassan yhteisvaikutuksesta. Lapissa, missä yöllä on selkeääkin, voi lämpötila laskea alle -20 asteeseen. Etelämpänä pilvisyys on runsaampaa ja lämpötila on 0 ja -10 asteen välillä. Perjantaina päivällä Lapissa on yhä selkeää ja lämpötila nousee 0 ja -5 asteen välille. Myös muualla maassa on vielä poutainen päivä ja lämpötila on 0 ja +5 asteen välillä.
Perjantai-illaksi kaakosta saapuu lumisadealue maan itäosaan. Se leviää lauantaiyön aikana kattamaan suuren osan Etelä- ja Keski-Suomea, mutta on vielä epävarmaa, kuinka läntiseksi lumisateet tarkalleen ulottuvat. Pohjoisessa sää pysyy poutaisena. Maan itäosassa tulee lauantaina yleisesti 5-10 sentin lumikertymiä. Lämpötilan osalta plussalle päästään ainoastaan etelärannikolla sekä lounaassa, muualla ollaan 0 ja -5 asteen välillä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



