Vakuuttelusta ei ole vakuudeksi
Marssin tässä taannoin pankinjohtajan konttoriin lainaa anelemaan. Ilmeisesti hiukan hätäisenä persoonana hän alkoi ihan kättelyssä kysellä vakuuksien perään.
Tunnustin, ettei mitään kiinteitä vakuuksia ole. Oikeastaan vain velkaa, jonka maksusta en suoriudu ilman uutta luottoa.
Pankinjohtaja oli jo päättäväisesti ohjaamassa minua ovesta ulos, kun selitin, että minulla on kyllä käytännössä vedenpitävä, joskin toistaiseksi salassa pidetty suunnitelma toimivasta vakuusjärjestelystä.
Istumaan hän ei sentään pyytänyt, mutta lupasi kuunnella, jos seisoisin valmiiksi ovella. Siispä aloitin: Johtaja voisi ensiksi kerätä rahaa minulle joukkovelkakirjoja myymällä. Tämän jälkeen hän voisi lainata velkakirjani muille pankeille, jotka voisivat vaihtaa nämä minun velkakirjani toisiin velkakirjoihin.
Ne taas luovutettaisiin kansainväliselle investointipankille, joka myisi nämä edelleen. Näin saaduilla tuloilla ostettaisiin pikkaisen itseäni luottokelpoisempien henkilöiden velkakirjoja, jotka talletettaisiin sopimallemme vakuustilille.
Jos jostain ihmeen syystä en pystyisi maksamaan minulle myönnettyä lainaa, johtaja voisi vapaasti kuitata itselleen nämä vakuustilillä olevat velkakirjat. Heti 30 vuoden päästä.
Kummallista, hän työnsi minut tuiman näköisenä ulos. Vaikka yritin vakuuttaa, että sentään häntä paljon pätevämmät ihmiset, itse valtiovarain- että pääministeri ovat suitsuttaneet tämän vakuusjärjestelyn puolesta.
Jotain hän mumisi, että allekirjoittivathan Hitler ja Stalinkin hyökkäämättömyyssopimuksen, vaikkei sitä paperia ollut tarkoitus käyttää edes herrojen takapuolten pyyhkimiseen tosipaikan tullen.
Tulkitsin kohteluni niin, että pankinjohtajan mielestä Urpilaisen olisi kannattanut allekirjoitusten sijaan vaatia jotain todella näppien välissä tuntuvaa. Kreikkahan on tuhansien saarien maa. Sieltä olisi voinut liietä vakuudeksi muutama meille suomalaisillekin.
Esimerkiksi Lefkaksen edustalla on vähän käytettty Skorpioksen saari. Se taitaa kuulua jollekin Onassikselle, mutta valtiohan voi aina järjestellä omistusta yleiseen etuun vedoten.
Jos vaikka nyt tämä kyseinen saari tipahtaisi Suomelle maksuvaikeuksien takia, niin meille tulisi oiva tilaisuus näyttää kreikkalaisille siskoille ja veljille, kuinka matkailubisnes hoidetaan. Heti Yannisin tavernan viereen voisi perustaa ruisleipäpurilaisbaarin. Sen verran voisi tehdä myönnytyksen paikallisuudelle, että tarjolla olisi myös mustekalakukkoa.
Itse asiassa meidän kannattaisi vaatia vakuuksia muiltakin mailta. Mehän emme aikoinaan päässeet hyötymään millään lailla siirtomaista, mutta esimerkiksi nyt taloutensa kuralle ajanut Portugali omistaa paljon tuon ajan rikkauksia.
Vaikkapa suuressa maanjäristyksessä säästynyt Belemin hieronymusluostari olisi oikea aarre kansallismuseomme viereen. Tai Gulbenkianin mittaamattoman arvokas taidekokoelma voitaisiin siirtää jonnekin tyhjään teollisuushalliin – vastaavassa betonirumiluksessahan se on nykyisinkin.
Samalla voitaisiin lopettaa höpinät Guggenheimista. Gulbenkianin näyttelyssä virtaa vuodesta toiseen väkeä solkenaan. Siellä olevat Rembrantit, Moneet, Mingit ja vanhat egyptiläiset helmet takaavat jatkuvan suosion. Kyllä sisältö on kuoria tärkeämpi.
Nyt kun pääsin vauhtiin, niin oikeastaan jo toivoisin, että Irlantikin menisi polvilleen. Tietenkin vasta sen jälkeen, kun olemme saanet vakuudeksi muutaman kunnon viskitislaamon, vaikkapa Bushmillsin ja Tullamore Dewin.
Huolimatta muutamista oivista tislausyrityksistä Suomi ei ole oikein tunnettu viskimaa. Jo parilla syliin lankeavalla perinteikkäällä tislaamolla saamme niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina vakaan tuoton takaavan teollisuudenalan.
Vakavasti ottaen: Jutta ja Jyrki, sinisilmäisyydestä voi parantua. Voisitteko jutella leikkaamisen ammattilaisen, vaikka Jouko Karvisen kanssa ennen kuin jaatte seuraavan kerran rahojamme EU:lle kriisien hoitoon tai käyttömenoihin. Vaatikaa itse EU:takin Barrosoa myöten mukaan paisuttamisen sijaan säästämään. Niinhän kaikki jäsenmaatkin tekevät.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
