Rapumertoihin omistajan tiedot
Rapumertoihinkin pitää merkitä pyydyksen asettajan nimi ja yhteystiedot, Kalatalouden keskusliitto muistuttaa.
Pyydysten merkintämääräykset muuttuivat viime vuonna. Kaikkiin pyydyksiin tulee merkitä pyytäjän tiedoista ainakin nimi ja puhelinnumero. Tarvittaessa myös kalastusoikeudesta kertova merkki on oltava pyydyksessä tai kohossa.
Yksittäisen rapumerran pintamerkiksi riittää viisi senttiä pinnan yläpuolelle ulottuva koho. Selkäsiiman avulla jatana pyyntiin lasketut merrat on merkittävä 15 senttiä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvilla kohoilla tai 40 senttiä vedenpinnan yläpuolelle kohoavilla lippusaloilla.
Jos mertajata on vesiliikenteen käyttämällä alueella, lippusalkojen tulee yltää 1,2 metriä vedenpinnan yläpuolelle.
Tänä kesänä keskusliitto on saanut tietää Oulujärven rapurutosta. Lisäksi on tiedossa yksi täplärapukantaan iskenyt tuho, jonka syyksi epäillään rapuruttoa.
Kalatalouden keskusliitto kehottaa jokaista ravustajaa desinfioimaan pyydykset ennen pyyntiä. Erityisen tärkeää desinfiointi on, jos pyydyksiä siirretään vesistöstä toiseen.
Rapuruttoitiöt kuolevat, kun pyydyksiä keittää vähintään kymmenen minuuttia, pakastaa vuorokauden –20 asteen lämpötilassa tai kuivaa saunassa vähintään viisi tuntia 80 asteen lämpötilassa.
Sumpuissa rapuja saa varastoida vain samassa vesistössä, joista ravut on pyydystetty.
Lisätietoa rapurutosta ja sen torjunnasta saa www.rapurutto.net-sivustolta.
Kalatalouden keskusliitto odottaa rapukaudesta vähintään kohtuullista. Saaliiksi odotetaan 8–10 miljoonaa rapua, joista kotimaisen jokiravun osuus on 2–3 miljoonaa.
Kaikkien 18–64-vuotiaiden ravustajien on maksettava valtion kalastuksenhoitomaksu. Lisäksi he tarvitsevat vesialueen omistajan (useimmiten osakaskunta) luvan.
Ravustuskausi alkaa 21. heinäkuuta kello 12.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
