Tiilikainen: “Sitä olen kyllä itsekin ihmetellyt”– Mavi-sotku yllätti ministerin
Maatalousministeri Kimmo Tiilikainen kuvailee toimintaansa traktorimarssin aikana ja sen jälkeen johdonmukaiseksi. Ongelmallinen tilanne laukeaa uuden hankejohtajan aloitettua.
Maatalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) katsoo MT.n kasvukausikatsausta toimittaja Eija Mansikkamäen kanssa. Kuva: Markku VuorikariViimeisetkin tuet maksetaan kesäkuun loppuun mennessä, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kertoi MT:n suorassa lähetyksessä. "Ensisijainen tavoite on, että ensi syksystä lähtien tukimaksut lähtevät ajallaan."
Kysymykseen siitä, miten on mahdollista että viljelijät kokevat että traktorimarssin jälkeen luvattiin muuta kuin toimittiin, Tiilikainen vastasi yllättyneensä väärinymmärryksistä.
"Sitä olen kyllä itsekin ihmetellyt. Olen johdonmukaisesti kertonut sen saman minkä tuolla traktorimarssilla, jolloin viljelijät vetosivat toimintakykynsä puolesta. Ja vaikka 90 prosenttia tuista on maksettu oikeaan aikaan, jokainen viivytys on yksittäiselle tilalle hyvinkin kriittinen", Tiilikainen kuvailee.
"Ilmoitin siinä, että maatalousministeriö ottaa parempaa ja suorempaa vastuuta tästä tukien maksatuksesta ja järjestelmien toiminnasta että ensi syksynä hommat pelaa. Nyt on uusi ICT-järjestelmien hankejohtaja haussa, kolmas päivä viidettä tuo hakuaika päättyy ja hän tulee raportoimaan suoraan maatalousministeriön kansliapäällikölle. Leena Tenhola jatkaa ylijohtajana vuoden loppuun asti."
Tiilikaisen mukaan Mavissa on kärsitty henkilövajauksesta, jota uuden johtajan palkkaaminen paikkaa. Ministeri kertoi myös, että halpuuttajat ja ruuantuottajat saadaan suunnitelmien mukaisesti saman pöydän ääreen: ensimmäinen keskustelu on 9.5.
Suorassa lähetyksessä kysyttiin myös lukijoiden kysymyksiä esimerkiksi puutarha-alan nitraattiasetuksesta ja viljelijöiden jaksamisesta.
Lue myös:
Susanna Koski, Kati Partanen ja Heikki Pursiainen MT-debatissa:
"Ei kellään ole kansalaisoikeutta harjoittaa kannattamatonta liiketoimintaa"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
