Autoilija, varo peuroja!
Peurakolarin riski on liikenteessä suurimmillaan syksyllä aamu- ja iltahämärässä.
Hirviaitojen päät ovat paikkoja, joissa hirvieläimiä on myös syytä aina varoa. Kuva: Markku VuorikariParas keino peurakolarin välttämiseen on riittävän hiljainen ajonopeus.
Leutojen talvien ansiosta peurakanta on vahvistunut ympäri maata, kertoo Riistakeskus.
Syksyllä valkohännät liikkuvat aktiivisesti muun muassa kiiman vuoksi. Keväällä syntyneet vasat ovat myös jo isoja ja liikkuvat aikuisten mukana.
Tavallisimmin peurat lähtevät liikkeelle illan hämärtyessä, eli samaan aikaan työmatkaliikenteen kanssa.
Autoilijoille paras keino peurakolaririskin vähentämiseen on pitää ajonopeus riittävän hiljaisena, jotta ehtii havainnoida mahdollisia tielle ryntääviä eläimiä ja tarvittaessa jarruttamaan.
Jos kuitenkin kolaroi hirvieläimen, villisian tai suurpedon kanssa, tapahtuneesta on aina syytä ilmoittaa hätäkeskukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
