Ahma tappoi seitsemän lammasta Ilomantsissa – yksi lammas edelleen kateissa
Kahdessa raadossa oli selviä syönnin jälkiä.
Petovahingon tutkinut Ilomantsin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Inkisen mukaan lampaat tappoi ahma. Kuva: Helena RomppanenKun ahmakanta runsastuu ja ahman elinpiiri siirtyy etelämmäs, alkaa porovahinkojen lisäksi tulla myös ahman aikaansaamia kotieläinvahinkoja.
Näin kävi Ilomantsissa, jossa ahma tappoi seitsemän lammasta Tokrajärven Vasikkasaaressa, jossa Maatalousyhtymä Männikkölän lampaat olivat kesälaitumilla.
"Kun lampaita mentiin viime lauantaina hakemaan takaisin kotipihaan, oli Orvokki-emo yksinään päkättämässä rannalla, muita lampaita ei näkynyt", kertoo tilan emäntä Aini Leinonen.
Kahdeksanpäisestä laumasta löydettiin kuusi pitkin rantoja tapettuina. Lampaista kahta oli syöty.
"Yksi lammas on edelleen kateissa, mutta todennäköisesti sekin makaa jossain varvikossa raatona", arvioi Leinonen.
Kahdessa raadossa oli selviä syönnin jälkiä: yhdeltä lampaalta oli etujalka poissa ja kyljestä revitty niin, että suolet pursuivat, myöskin päätä oli syöty. Toiselta lampaalta oli syöty turpaa.
Kun Leinonen kävi tiistaina saaressa uudelleen, hän huomasi pedon käyneen syömässä raatoja lisää.
Petovahingon tutkinut Ilomantsin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Inkinen toteaa, että lampaat tappoi ahma.
"Sen tunnistaa raatelujäljistä, ja miten se on käsitellyt lampaita. Ahma tyypillisesti puree yleensä kaulan alueelle ja pilkkoo ruhoa. Tässäkin oli jalkoja otettu irti ja piilotettu. Ahma tappaa enemmän kuin jaksaa syödä", hän kertoo.
Lampaiden omistaja pitää tapausta järkytyksenä.
"Kyllähän tämä oli järkytys. Vaikka asumme runsaspetoisessa kunnassa, tilalla ei ole aiemmin sattunut petovahinkoja", sanoo Aini Leinonen, joka aikoo hakea petovahinkokorvausta.
Maatalousyhtymä Männikkölällä on noin satapäinen nautakarja. Lehmät, hiehot ja vasikat laiduntavat aivan talon pihapiirissä. Talon koirat varoittavat haukunnallaan, mutta silti vasikoiden kohtalo hieman huolestuttaa.
"Ainahan on mahdollista, että ahma kävisi vasikan kimppuun, mutta lehmien kimppuun tuskin käyvät", sanoo Inkinen.
Aiemmin Ilomantsissa hyvin harvinainen ahma on yleistynyt nyt niin, että ahmoja arvioidaan olevan kunnassa kymmenittäin.
Riistapäällikkö Juha Kuittinen Suomen riistakeskuksesta kertoo että ahman aiheuttamat kotieläinvahingot ovat harvinaisia.
"Pohjois-Karjalassa en muista muuta tapausta, kuin että Lieksassa ahma tappoi pystykorvan talon pihaan."
Ahmojen runsastumiseen vaikuttaa eläimen täysrauhoitus porohoitoalueen ulkopuolella.
"Kuvaus- ja muilla haaskoilla voi olla myös osuutta eläimen ravintotilanteen parantumiseen, sillä ahma käyttää paljon haaskoja", Kuittinen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
