Jytyn Pihlajamäki: Sote-yhtiöittämisen vaarana iso lisälasku
Valtakunnallisiin hallintopalvelukeskukset on kustannussäästöjen sijaan räjäyttänyt kustannukset, ay-pomo varoittaa.
Suurimpana ongelmana Pihlajamäki pitää yhteisten tietojärjestelmien uudistamisesta aiheutuvaa kustannusten nousua. Kuva: Kimmo MäntyläTulevissa maakunnissa ja kunnissa on mietittävä tarkasti toiminnan ulkoistamisen tai yhtiöittämisen järkevyyttä, sanoo Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki.
Pihlajamäki viittasi perustuslakivaliokuntaan, joka päätti kesäkuussa, että maakunnalla tulee olla oikeus tuottaa sote-palveluita itse eikä niitä ole pakko siirtää erillisiin yhtiöihin.
"Aikaisempien kokemusten mukaan esimerkiksi hallinnon keskittäminen valtakunnallisiin palvelukeskuksiin ei ole tuonut kustannussäästöjä, vaan pahimmassa tapauksessa räjähdysmäisen lisälaskun", Pihlajamäki sanoi puhuessaan liiton syyspäivillä Kajaanissa.
Suurin ongelma on Pihlajamäen mukaan yhteisten tietojärjestelmien uudistamisesta aiheutuva kustannusten nousu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
