HANKKEEN VAIHEET
Päätös ekokoulun
rakentamisesta tehtiin viime kesänä. Hanke päätettiin
toteuttaa vaikka ilman valtionapua. Silloinen valtuusto oli
lähes yksimielisesti hankkeen takana.
Koijärven vanhan koulun
purkaminen aloitettiin joulukuussa. Lapset siirrettiin
Matkun kouluun rakentamisen ajaksi.
Kesän alussa kaupungin-
hallitus kilpailutti ja valitsi
urakoitsijat. Asia jätettiin
kuitenkin pöydälle.
Kaupunginhallitus päättää hankkeen jatkosta
maanantaina.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan koulun on tarkoitus valmistua ensi vuoden syksyyn mennessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
