vierasyliö Biotaloudella onruokohelvestä opittavaa

Pitkäkortinen ruokohelpi tunnettiin jo 1800-luvulla lujana latojen kattoheinänä. 1960-luvulla sen viljelystä rehuksi kiinnostui Perä-Pohjolan koeaseman, Apukan johtaja, tohtori Aimo Isotalo.

Hän keräsi ruokohelven siemeniä Tornionjoelta ja kylvi ne Apukan pelloille. Rotevan ruokohelven rehuarvo oli kuitenkin heikko. Pohjoiset karjatilat eivät helpeen syttyneet, vaan pitäytyivät timoteissä.

Seuraavaksi ruokohelven viljelyä esitti Nesteen biokaasuinsinööri Olli Kuusinen. Hän oli tutustunut 1989 Vattenfallet-yhtiön bioenergian tutkimuksiin Keski-Ruotsissa. Kuusinen päätteli hyvin kasvaneen ruokohelven menestyvän myös Suomessa.

Kuusisen ajatteli yhdistää heinäkasvilla energian ja sellun. Pellolta korjatusta ruokohelvestä keitetään ensin lähitehtaassa heinäsellua. Mitä jää keitossa kuidun yli, syötetään tehtaan kyljessä olevaan biokaasureaktoriin. Biotuotteita on kaksi, ja niiden yhdistelmä luo biotalouden tarvitseman lisäarvon.

Kuusinen kertoi ajatuksesta taannoiselle koulukaverilleen, Helsingin yliopiston kasvinviljelytieteen professori Eero Varikselle. Varis välitti ajatuksen edelleen Jokioisten kollegalleen, Maatalouden Tutkimuskeskuksen professori Timo Melalle.

Heinäsellulle oli silloin maailmalla kysyntää. Suomeenkin tuotiin Pohjois-Afrikasta esparto-heinää lujittamaan seteli- ja raamattupaperia. Niiden tarvitsemaa ohkopaperia valmisti muun muassa Tervakosken paperitehdas Hämeessä. Kuusinen ajatteli pohjoista ruokohelpeä eteläisen esparton korvaajaksi.

Kuusinen järjesti Tervakoskelle biotalouden varhaisen retken, mihin osallistuivat myös professori Mela assistentteineen sekä allekirjoittanut. Puimme ruokohelvestä tehtävän ohkopaperin ajatusta tehtaan Tervakosken selluinsinöörien kanssa.

Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Jokioisiin keväällä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin hetimiten tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu. Hanketta veti oululainen teknologiayhtiö Chempolis. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu tyssäsi 2000-luvun

vaihteessa. Ohkopaperin markkinat olivat hiipuneet, eivätkä

rahoittajat halunneet tuoda uudentyyppistä helpisellua myyntiin.

Tämän jälkeen ruokohelvelle

jäi vain bioenergia. Helpikaasu

jäi kuitenkin tässä vaiheessa pois. Ruokohelpi tuntui mutkattomammalta polttaa sellaisenaan kuin käyttää ensin biokaasuksi.

Ruokohelven energiaviljely yleistyi 2000-luvulla nopeasti.

Vahvasti asiaa ajoi silloinen maatalousministeri Juha Korkeaoja. Hän totesi lokakuussa

2005 eduskunnalle antamassaan maatalouspoliittisessa selonteossa, että ruokohelven mahdollinen viljelyala on 170 000–200 000 hehtaaria.

Esitellessään selontekoa Korkeaoja arvioi vielä, että 5–10 vuoden näkemällä bioenergiaa voitaisiin tuottaa aina

400 000–500 000 hehtaarilla,

eli neljänneksellä peltoalastamme. Yhteenvedoksi hän päätteli, että silloisen tiedon mukaan ruokohelpi tai ylipäänsä energiaheinä ovat Suomen oloissa kilpailukykyisimmät energiakasvit.

Vuonna 2007 ruokohelpeä kasvoi jo 19 000 hehtaaria. Tämän jälkeen viljely alkoi laantua, sillä ruokohelven poltto-ominaisuudet eivät tyydyttäneet voimaloiden väkeä.

Vuonna 2014 ruokohelpeä kasvoi enää 5 800 hehtaaria. Paaleja näkee edelleen siellä täällä sisämaassa. Osa helpeä menee nyt karjan rehuksi.

Voimalan kattilassa ruokohelpi

muistuttaa enemmän viljan

olkea kuin haketta. Kun ruokohelvessä on tuhkaa 5,5 prosenttia, oljessa on seitsemän. Metsähakkeessa tuhkaa on 1,5 prosenttia.

Ratkaiseva ero on alkuaine

piissä. Keväisessä helpimurskeessa piitä on 4,5 kertaa enemmän kuin hakkeessa. Korkea piipitoisuus antaa helven korrelle sen tarvitseman tukevuuden.

Puu rakentaa tukevuutensa

omilla kuiduillaan ja vuosirenkaillaan. Puu tarvitsee piitä vain vähän.

Voimalassa pii on haitta. Helvestä palanut piituhka sulaa ja paataa arinoita. Ongelma yritettiin ratkaista silppuamalla ruokohelpi polttoturpeen sekaan ja säätämällä palaminen mahdollisimman puhtaaksi.

Polton ongelma ei ratkennut. Ja kun ostetun energiatuotteen laatu oli kehno, voimala ei ollut siitä halukas maksamaan.

Ruokohelven hintakin oli mysteeri; hintaa ei koskaan noteerattu verkkosivuilla tai ammattilehdissä, energiapuun ja turpeen tavoin.

2010-luvulla ruokohelven viljelyltä, kaupalta ja poltolta putosi kannattavuus. Marraskuussa 2011 Yleisradio raportoi tilanteen uutisissaan toteamalla, että ruokohelpi oli energiafloppi.

Ruokohelven neljännesvuosisadan kestänyt tarina on opetus

nousevalle biotaloudelle. Vaikka

raaka-ainetta tuotetaan paljon, sen jalostus saa riittävän kannattavuuden vasta kun lopussa on useamman tuotteen kestävä ja kysyntähakuinen yhdistelmä, tuotepaletti.

Alkutuotannolle tärkeää on, että maatilalta myytävälle tuotteelle syntyy avoin markkinahinta mahdollisimman pian.

Kun sellu ja ohkopaperi putosivat ruokohelven tuotepaletista, pelkkä bioenergia ei enää kyennyt takaamaan markkinaa. Se oli tappio maamme maatiloille.

VELI POHJONEN

Kirjoittaja on maatalous-

ja metsätieteiden tohtori

ja Helsingin yliopiston

metsänhoitotieteen dosentti.

Avaa artikkelin PDF