Norja takavarikoi laivan Tromssassa: Epäillään kaapelirikosta Itämerellä, miehistö venäläisiä
Silver Dania -alus seilaa Norjan lipun alla.
Kyseessä on norjalaisomisteinen ja Norjan lipun alla seilaava Silver Dania -alus, jonka koko miehistö on venäläisiä. LEHTIKUVA/NTB.Norjan poliisi on takavarikoinut laivan, jota epäillään osallisuudesta Ruotsin ja Latvian välisen tietoliikennekaapelin vaurioittamiseen Itämerellä. Asiasta kertoo muun muassa Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan Tromssan poliisi.
Kyseessä on norjalaisomisteinen ja Norjan lipun alla seilaava Silver Dania -alus, jonka koko miehistö on venäläisiä.
Poliisi johti torstai-iltaista operaatiota ja sai apua rannikkovartiostolta. Laiva ohjattiin perjantaiaamuna Tromssan satamaan Pohjois-Norjassa Atlantin rannalla. Poliisin mukaan aluksen miehistö tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa.
Laivan omistava Silver Sea -varustamo sanoo uutistoimisto AFP:lle, ettei laiva ole tehnyt mitään väärää.
”Liikuimme lähellä Gotlantia, mutta emme laskeneet ankkuria”, sanoo varustamon johtaja Tormod Fossmark.
”Norjalaisviranomaiset toivat meidät satamaan, jotta saadaan selvyys siitä, ettei meillä ole asian kanssa tekemistä.”
Latvian viranomaiset olivat pyytäneet laivan takavarikoimista, Tromssan poliisi kertoo.
Poliisin mukaan laiva kulki Pietarin ja Murmanskin välistä reittiä.
Tromssan poliisi pitää tiedotustilaisuuden kello 13 Suomen aikaa.
Latvian ja Gotlannin saaren välisessä tietoliikennekaapelissa havaittiin sunnuntaina häiriö. Ruotsin viranomaiset ovat takavarikoineet bulgarialaisyhtiön operoiman, Maltan lipun alla seilaavan Vezhen-rahtialuksen epäiltynä vaurion aiheuttamisesta.
Bulgarialaisyhtiö myönsi maanantaina, että alus saattoi aiheuttaa vauriot, mutta kiisti sabotaasin ja tahallisuuden.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

