Huoli hinnanlaskusta kalvaa maidontuottajaa
Maidon hintakehitys huolettaa, vaikka Valio on vakuuttanut, ettei Venäjän rajan sulkeutuminen maitotuotteilta vaikuta tuottajahintaan, sanoo maidontuottaja Ville Kavander Pöytyältä. Veikko Niittymaa Kuva: Viestilehtien arkistoPÖYTYÄ (MT)
Uutisia Ukrainan kriisistä ja pakotteista on kuunneltu ja luettu ja niiden varassa ollaan, toteaa isoa maitotilaa Pöytyän Korkeakoskella hoitava Ville Kavander.
”Ei hyvältä näytä. Voi vain toivoa, että tämä on nopeasti ohimenevä häiriö.”
Kavanderin mukaan Valio on vakuuttanut, ettei Venäjän mahdollinen vientikielto vaikuta ainakaan merkittävästi maidon tuottajahintaan ja Venäjän vientiä vastaava tuotanto markkinoidaan muualle. ”Toivottavasti yhtiö pystyy tähän.”
Valio on puheista päätellen varautunut boikottiin ja miettinyt toimet valmiiksi, mutta Venäjälle päätyvä maitomäärä on iso, viidennes vastaanotetusta maidosta.
Kavanderin mukaan kauhuskenaario maidon hinnan laskusta käy väkisin mielessä. Tähän saakka maidon hinta on pysynyt vakaana ja hintaa voi pitää tyydyttävänä.
Tilalla tuotettu maito päätyy jalostettavaksi Tampereelle ja Riihimäelle, mihin Venäjän vastapakotteet eivät välttämättä vaikuta samalla tavalla kuin Seinäjoen, Haapaveden ja Vantaan toimipaikkoihin, missä Valio käynnisti välittömästi yt-neuvottelut, kun Venäjän pakotelista tuli julki.
Kavanderin mukaan maidon toimituspaikalla tai tilan sijainnilla ei ole merkitystä, sillä osuuskunta on sitoutunut ottamaan kaiken tuotetun maidon vastaan joka tilanteessa ja tuottajat saavat maidosta saman hinnan koko maassa.
Markkinahäiriöstä tuleva rasitus katetaan yhteisvastuullisesti.
Valio on korostanut vuosia Venäjän viennin tärkeyttä. Jos markkinat menetetään poliittisen kiistan takia ja tuotteet myydään muualle, miten markkinat saadaan takaisin myöhemmin, kun kriisi on ohi, Kavander miettii.
Tilalla on menossa merkittävä investointi, kun vanha lypsyasema korvataan uudella pyörivällä karuselliasemalla. Valmista pitäisi olla marraskuussa. On sitä odotettukin, toteaa Pauliina Kavander.
Tukipolitiikan ja ohjelmakauden päättymisen takia maitotiloilla on menossa runsaasti investointeja, kun tuen loppumisen pelossa investointeja on laitettu liikkeelle.
Vaikka rakentamisessa on kokonaisuutena hiljaista, se ei näy maitotilarakentamisessa eikä hinnoissa. Olennaista laskua rakentamisen hinnassa ei ole, Ville Kavander kertoo..
Kavanderin mielestä Kilpailuviraston taannoinen Valio-päätös herättää uudenlaisia kysymyksiä. Miten oma osuuskunta voi toimia tässä tilanteessa? Asiaa on mietitty ja hämmästelty yhdessä muiden maidontuottajien kanssa.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
