Karhujahti alkaa huomenna - Poikkeuslupia 113 ja poronhoitoalueelle 70 karhun kiintiö
Eniten poikkeuslupia on myönnetty Pohjois-Karjalaan, yhteensä 45 lupaa.Karhun kannanhoidollinen metsästys alkaa 20. elokuuta, samana päivänä sorsastuksen kanssa. Suomen riistakeskus on myöntänyt metsästyskaudelle 113 poikkeuslupaa. Poronhoitoalueella metsästetään alueellisen kiintiön nojalla. Kiintiö on 70 karhua, joista 15 lupaa saa käyttää läntisellä poronhoitoalueella ja 55 itäisellä.
Karhua metsästetään Suomessa pääsääntöisesti pysäyttävien koirien avulla seuruemetsästyksenä. Näin myös sen harrastamisesta koettu hyvinvointi jakautuu laajalle metsästäjäjoukolle, tiedottaa Suomen riistakeskus.
Karhun metsästys koirien avulla tapahtuvana seuruemetsästyksenä ylläpitää karhukannassa ihmispelkoa ja ihmistoimintoja väistävää käyttäytymistä, mikä on keskeinen karhukannan hoitosuunnitelman ja kannanhoidollisen metsästyksen tavoite.
Karhun metsästyksessä on muun muassa kielletty hajuun ja ravintoon liittyvien houkuttimien käyttö. Kiellon rikkomisesta seuraava rangaistusseuraamus on huomattavan ankara.
Suomen riistakeskus päivittää karhukannan hoitosuunnitelman tämän vuoden aikana. Vuonna 2007 laadittu nykyinen hoitosuunnitelma on vaikuttanut myönteisesti karhukannan kehitykseen ja karhujen esiintymisalueet ovat laajentuneet länteen ja etelään.
Uuden hoitosuunnitelman tavoitteena on parantaa ihmisen ja karhun rinnakkaiseloa sekä lisätä karhun hyväksyttävyyttä ekologisessa, taloudellisessa ja sosiaalisessa mielessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

