Pankit vetävät maaseudultakonttoreita ja automaatteja
Suomessa on lopetettu liki sata pankkien konttoria reilussa vuodessa. Puolet konttoreista lähtee maaseudulta ja puolet kaupungeista, varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari Finanssialan Keskusliitosta arvioi.
Maaseudun asukkaalle konttorin häviäminen on käytännössä paljon hankalampi asia kuin kaupungissa asuvalle. Konttori saattaa olla kunnan viimeinen, jolloin asiointimatkat esimerkiksi lainaneuvotteluihin pitenevät roimasti.
Toiseksi viimeisen pankkikonttorin lähtö merkitsee sitä, että pankkien kilpailuttaminen vaikeutuu.
Nordea kertoi keskiviikon osavuosikatsauksensa yhteydessä jatkavansa konttoriensa karsintaa. Käteispalvelu vähenee, ja pankille hyvin tuottavaa sijoitusneuvontaa lisätään.
Pankkien lisäksi keskitetään pankkiautomaatteja. Suomessa on yli kymmenen kuntaa, joissa ei ole pankkiautomaattia lainkaan.
Ylijohtaja Päivi Hentunen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta sanoo, että automaatteja ylläpitävä Automatia näyttää unohtaneen lupauksensa, jonka mukaan se ei poista automaattia, jos käteisen nostomatka pitenee yli 20 kilometriin. Sivu 5
Pankin lopetus on maaseudulla eri juttu kuin
kaupungissa.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
