Ruotsin Tegnell: Edellisvuoden lievä influenssa syy korkeaan koronakuolleisuuteen
Epidemiologin mukaan monet hauraat ja sairaat ihmiset, jotka olisivat olleet ensimmäisiä kausi-influenssa uhreja, menehtyivät keväällä koronaan.
Ruotsin valtionepidemiologin Anders Tegnellin mukaan Euroopan tartuntatautiviraston tilastot osoittavat kausi-influessan iskeneen Ruotsia kovemmin esimerkiksi Norjaan ja Suomeen. LEHTIKUVA/AFPRuotsin valtionepidemiologin Anders Tegnellin mukaan viime vuonna lieväksi jäänyt influenssakausi selittää merkittävältä osin maan korkeaksi kohonnutta koronakuolleisuutta.
Influenssan aiheuttaman alhaisen ylikuolleisuuden ja covid-19 -taudin ylikuolleisuuden välillä on vahva yhteys, Tegnell sanoo Dagens Nyheter -lehden haastattelussa.
Epidemiologin mukaan monet hauraat ja sairaat ihmiset, jotka olisivat olleet ensimmäisiä kausi-influenssa uhreja, menehtyivätkin vasta keväällä koronaan.
Tegnellin mukaan Euroopan tartuntatautiviraston tilastot osoittavat kausi-influessan iskeneen Ruotsia kovemmin esimerkiksi Norjaan ja Suomeen, mikä luultavasti selittää eroja koronakuolleisuudessa maiden välillä.
Ruotsissa oli kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin eiliseen mennessä 5 860 ihmistä, Suomessa 339.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

