Eva rakasti puuta ja puu rakasti Evaa
LIEKSA (MT)
Reikäiset asfalttitiepätkät ja mutkittelevat soratiet johtavat lopulta Vuonislahden Paaterin pihaan. On kulunut sata vuotta alun perin vieremäläisen Eeva Honkajoen, sittemmin lieksalaisen puunveistotaiteestaan tunnetun Eva Ryynäsen syntymästä.
Tilaisuutta juhlittiin viikko sitten upean kuvateoksen ”Kaikkialla on kauneutta” julkistamisella kantelemusiikin säestyksellä ja lopuksi kamarimusiikkikonsertilla Paaterin kirkossa.
Koko päivää ja iltaa sävyttivät useiden ihmisten muistelukset vierailuistaan Eva ja Paavo Ryynäsen luona sekä sukulaisten yhdessä tekemistä ulkomaanmatkoista.
”Kuhmon kamarimusiikkijuhlien jälkeen vuonna 1988 tai 1989 pysähdyimme tänne kirjailija Elina Karjalaisen kanssa kahville. Siitä tuli pidennetty kahvituokio, kun nämä kaksi taiteilijaa intoutuivat keskusteluun”, professori ja sellisti Seppo Kimanen muisteli.
”Mieleeni jäi eniten Eva Ryynäsen persoona. Hän oli maanläheinen, kansanomainen ja hänen olemuksessaan oli tavatonta eloisuutta. Sisimmässään hän selvästi tiesi tekevänsä omaa taidettaan.”
Kirjailija Heikki Turunen ihmetteli sitä, miten sattuikaan syntymään 700 metrin päähän juuri Eva ja Paavo Ryynäsen talosta.
”Eva oli taiteellinen äitini. Viisivuotiaasta saakka heidän tuvassaan harjoittelin hiilipiirtämistä. Eva aina sanoi, että tähtäät Ateneumiin. Hän heimotti meidän perheen lapsia, ja veistoksissa on nähtävissä tuttuja piirteitä”, Turunen jutteli.
Hän oli usein poikasena porttia avaamassa, kun Ryynäset saapuivat kotiinsa, ja rahaa ruinaamassa. Myös rengin työt maatilalla tulivat hänelle tutuiksi.
”Kerran isäukko laittoi minut yksitoistavuotiaana toimittamaan asiaa Ryynäseen. Naama punaisena karvalakki päässä tupsahdin tupaan, ja Eva heti siitä oivaltamaan, että tästä pitää tehdä kuva.”
”Parikymmentä vuotta myöhemmin, Simpauttajan jo ilmestyttyä, saimme Evan kanssa jaetun Pohjois-Karjalan taidepalkinnon. Jakotilaisuudessa Eva kysyi, milloin sinä tulet hakemaan sen karvareuhkapojan. Enhän minä muistanut koko veistoksen olemassaoloa, mutta sitten sain sen Juuan kotiimme lahjaksi”, Turunen iloitsi.
Eva Ryynäsen Vieremän aikainen ystävä Terttu Heiskanen-Timonen oli sonnustautunut Evan Amerikasta tuliaiseksi tuomiin kimalteleviin sukkiin. Hän kertoi, että välillä Eva soitti hänelle ja sanoi, että tule tänne äkkiä ja puhu pelkkää savoa.
”Ihmettelen, miten kärsivällinen hän oli matkailijoiden suhteen. Paaterin ateljee avattiin vuonna 1976 yleisölle. Kävijöitä oli tuhansia joka kesä. Eva teki töitään, vastasi, jos joku kysyi jotakin ja jatkoi taas tekemistään”, Heiskanen-Timonen kuvaili.
Paavon Helvi-sisko ja tämän puoliso Paavo Hyvärinen olivat usein Ryynästen matkakumppaneina maailmalla.
”Mukavahan heidän kanssaan muuten oli matkustaa, mutta he elivät matkoillakin kuin kotonaan eli aina aikaisin menivät nukkumaan ja aamuvarhaisella ylös”, Paavo Hyvärinen muisteli liikuttuneena.
Hän myös totesi, ettei Paavon osuutta voi unohtaa, koska pariskunta muodosti kokonaisuuden.
”Kerran meidän luotamme Helsingistä lähdettyään Eva tuli vähän ajan päästä takaisin ja huokasi: ”Oivoi, meidän hattu jäi.” Meitä hymyilytti, koska Paavon hattuhan se oli jäänyt”, Hyvärinen kertoi.
Tarinakirjaksi uutuusteostaan luonnehtinut Sirpa Sulopuisto iloitsi yhteydenotoista ja materiaalista, joita sai taiteilijakirjaa varten runsain määrin.
Autenttisinta lähdemateriaalia edustivat Joensuun maakuntamuseoon tallennetut kirjeet, joita Eva Ryynänen lähetti ystävättärelleen Tony Auerille vuodesta 1942 vuoteen 1967.
Sulopuisto on tehnyt mittavan työn haastattelemalla Ryynäsen läheisiä ihmisiä ja toimittamalla kirjoitettuja muisteluksia sujuviksi kokonaisuuksiksi.
Kirjan ulkoasun on suunnitellut graafikko Leea Wasenius-Mustonen ja teokset valokuvasi Pentti Potkonen.
Liisa Yli-Ketola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
