Viinien myynti kaupoissa ei edellytä alkoholimonopolin purkamista
Uudistus ei romuttaisi Alkon asemaa.
Ensimmäisessä vaiheessa voitaisiin vapauttaa vähittäiskauppaan erikoisoluiden ja muiden enintään 5,5 prosenttisten alkoholijuomien myynti. Kuva: Kari SalonenSuomen alkoholilainsäädäntöä on mahdollista purkaa maltillisesti ja Alkon ulkopuolella myytävien alkoholijuomien valikoimaa laajentaa hallitusti. Mietojen viinien ja vahvojen oluiden vapauttaminen myyntiin ruokakauppoihin ei automaattisesti tarkoita muiden saman vahvuisten alkoholijuomien myynnin vapauttamista.
Alkoholipoliittisessa keskustelussa on tuotu esiin väitteitä, joiden mukaan viinien vapauttamisen jälkeen EU-komissio edellyttäisi Alkon monopolin purkamista, muidenkin vastaavan vahvuisten alkoholijuomien myynnin vapauttamista ja esimerkiksi väkevien juomien myynnin sallimista huoltoasemilla ja kioskeilla.
Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta tehdyssä asiantuntijaselvityksessä tällaisten väitteiden tueksi ei löydetty vakuuttavia perusteluita. Suomessa voitaisiin vapauttaa miedot viinit ja esimerkiksi A-olut alkoholimonopolista vähittäiskauppojen valikoimiin.
Alkoholinmyynti ruokakaupoissa olisi jatkossakin luvanvaraista.
"Kauppojen valikoimien laajentaminen eurooppalaiseen suuntaan voidaan toteuttaa vastuullisesti ja asteittain. Ensimmäisessä vaiheessa voitaisiin vapauttaa vähittäiskauppaan erikoisoluiden ja muiden enintään 5,5 prosenttisten alkoholijuomien myynti", Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto painottaa.
"Pidemmällä aikavälillä myös mietojen viinien myynti tulee sallia ruokakaupoissa Suomessakin."
Uudistus ei romuttaisi Alkon asemaa. A-oluen ja muiden enintään 5,5, prosenttisten alkoholijuomien myynnin vapauttaminen ei myöskään nostaisi merkittävästi kokonaiskulutusta, sillä se siirtäisi PTT:n selvityksen mukaan kulutusta väkevistä kohti miedompia vaihtoehtoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

