Vapo saavuttanutympäristötavoitteensa
Vapo sanoo saavuttaneensa lupaamansa ympäristöohjelman sitoumukset tänä vuonna.
”Vapolla on kaikkiaan yhdeksän ympäristösitoumusta, joista se on jo kuusi toteuttanut. Loput kolme tavoitetta yhtiö pyrkii saavuttamaan asetetussa aikataulussa”, Vapon toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny sanoi yhtiön järjestämässä seminaarissa keskiviikkona Helsingissä.
Ympäristöohjelma on maksanut yhtiölle tähän mennessä 30 miljoonaa euroa.
Kolmen vuoden aikana Vapo on siirtänyt tuotantosuonsa parhaan käyttökelpoisen teknologian (BAT eli Best Available Technology) piiriin. Yli-Kyynyn mukaan tämä on tarkoittanut 60 uutta pintavalutuskenttää sekä 40 uutta kosteikkoaluetta.
Tuotantoalueiden vedenlaatua seurataan jatkuvatoimisin mittarein, joita on asennettu 31 kohteeseen ympäri Suomea. Mittareista 18 on jo käyttöönotettu ja ne mittaavat vedenlaatua tunneittain. Mittauspalvelu ostetaan Metso Automationilta.
Turveyrittäjät tarkastavat vesiensuojelurakenteiden kunnon kahden viikon välein, Yli-Kyyny kertoi.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
