Ilotulituksessa kaikkien kannattaa pitää suojalaseja
Suojalaseja saa samoista myyntipisteistä kuin ilotulitteitakin. Edi Kiviniemi esitteli tiistaina suojalaseja Prisman ilotulitepisteessä kauppakeskus Myllyssä Raisiossa. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoTurvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa ilotuliteturvallisuuskampanjassaan suojalasien käytöstä.
”Päädyimme korostamaan kampanjassamme suojalasien tärkeyttä siksi, että suojalasit ovat helppo ja tehokas keino ehkäistä ilotulitteiden aiheuttamia silmävammoja,” viestintäjohtaja Johanna Salomaa-Valkamo Tukesista kertoo.
Suojalasit ovat ilotulitteita käytettäessä olleet pakolliset vuodesta 2009.
”Suojalasipakko koskee ilotulitteiden ampujia, mutta suosittelen suojalaseja vahvasti myös katsojille. Lasit suojaavat silmiä tehokkaasti ilotulitteiden kipinöiltä, roiskeilta ja pieniltä harhautuneilta ilotulitteilta. Laseja voi ostaa samasta myyntipisteestä kuin ilotulitteitakin”, muistuttaa yli-insinööri Harri Roudasmaa Tukesista.
Sairaalahoitoa vaativien silmävammojen määrä on viime vuosina pienentynyt.
Suomen Silmälääkäriyhdistyksen tietojen mukaan viime vuodenvaihteen ilotulitusten yhteydessä sattui 11 sairaalahoitoa vaatinutta silmävammaa, niistä kaksi ilotulitteiden ampujille, kaksi lapsille ja seitsemän katsojille. Yksikään vamman saaneista ei ollut käyttänyt suojalaseja.
Tukesin vuosi sitten teettämän kyselyn mukaan noin viidesosa suomalaisista juhlii uutta vuotta ilotulitteita ampumalla.
Kyselyn mukaan ilotulitteiden käyttäjistä valtaosa aikoo käyttää ilotulitteita vastuullisesti: lukea käyttöohjeet ja käyttää suojalaseja.
Silti 16 prosenttia ilotulitteita hankkivista ei kertomansa mukaan aio käyttää suojalaseja, ja 33 prosenttia ei aio tutustua ilotulitteiden käyttöohjeisiin etukäteen. Ilotulitteita hankkivista kahdeksan prosenttia aikoi hankkia niitä myös alaikäisille, mikä on vastoin lakia.
Tukes muistuttaa myös omatekoisten ilotulitteiden vaaroista. Ilotulitteita ei pidä koskaan rakentaa, korjailla tai parannella.
”Ei kannata edes harkita käyttävänsä ilotulitteina muita kuin kaupasta saatavia tuotteita. Kaupasta ostettuja ilotulitteita ei myöskään pidä millään tavalla muunnella tai yhdistellä. Vakavimmat ilotulitteisiin liittyvät onnettomuudet aiheutuvat omatekoisista virityksistä”, korostaa Roudasmaa.
Muutenkin on syytä noudattaa ilotulitteen mukana tulevia ohjeita ja lukea ohjeet huolellisesti etukäteen.
Jos ilotulite ei jostain syystä ole syttynyt tai lähtenyt esimerkiksi putkesta tai sille asetetusta tuesta, kannattaa olla äärimmäisen varovainen. Mikäli ilotulite ei toimi, pitää odottaa vähintään 10 minuuttia siitä, kun savuaminen on loppunut ja pysyä ohjeissa mainitulla turvaetäisyydellä.
Toimimatonta ilotulitetta ei saa jättää roskakatokseen tai -laatikkoon, vaan se pitää palauttaa ostopaikkaan hävitettäväksi.
Vuosina 2011–2013 uudenvuodenaattona syttyi kello 18:n jälkeen keskimäärin 13,8 paloa tunnissa. Koko uudenvuodenaaton palojen määrä oli yli kolminkertainen joulukuun päiväkohtaiseen keskiarvoon eli 30 paloon verrattuna.
”Ilotulitusvälineiden aiheuttamia paloja oli uudenvuodenaattoina yhteensä 46 kappaletta vuosina 2011–2013. Myös tahallaan sytytettyjä paloja oli uudenvuodenaattona näinä vuosina paljon, noin 20 prosenttia kaikista,” kertoo pelastusylitarkastaja Matti Virpiaro Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
”Varmaankin viranomaiset voisivat hyvin olla sitä mieltä, että keskitettäisiin ilotulitukset kuntien ja kaupunkien hoidettavaksi”, Virpiaro pohtii.
MAIKKI KULMALA
Ilotulitteiden turvallisesta käytöstä
on tietoa useilla nettisivustoilla: www.ilotulitus.info
www.tukes.fi
www.facebook.com/hyvamarkku
www.facebook.com/turvallisuusjakemikaalivirasto
www.twitter.com/ilotulitusinfo
www.twitter.com/tukesinfo
Instagram: @Tukesinfo,
#muistasuojalasit
YouTube: www.youtube.com/
user/Tukesinfo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
