Valion laktoosittomat tuotteet jumiutuivat rajalle puuttuvan sertifikaatin vuoksi
Valio kertoo, että Venäjän rajaeläinlääkärit vaativat yhtiön tehtailta uudenlaista sertifiointia ennen kuin laktoosittomien tuotteiden vienti sallitaan.Valion mukaan neljä laktoosittomia tuoretuotteita kuljettanutta rekkaa pysäytettiin rajalle eilen.
Rekat seisovat näillä näkymin rajalla kunnes viranomaiskäsittely niiden saamiseksi takaisin on tehty, Valio kertoo tiedotteessaan.
Valion Oulun tehtaalla aloitettiin Venäjälle vietävien laktoosittomien tuotteiden tuotanto viime perjantaina. Ensimmäinen erä lähti matkaan viikonloppuna.
Venäjä asetti kuun alussa kaikki EU-maiden maitotuotteet tuontikieltoon. Viime viikolla laktoosittomat tuotteet poistettiin kieltolistalta.
Valion vientikuljetusten pysähtymisestä kertoi ensin Kaleva.
Uutista päivitetty 28.8.2014 klo 12:49
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

