Traktori ja juna kolaroivat Etelä-Pohjanmaalla – traktorin kuljettaja menehtyi onnettomuudessa
Onnettomuus tapahtui Seinäjoelta Kaskisiin kulkevalla rataosuudella.Traktoria kuljettanut mies on kuollut törmäyksessä veturin kanssa tasoristeyksessä Etelä-Pohjanmaalla, kertoo pelastuslaitos. Kolari sattui hieman puolenpäivän jälkeen.
Poliisi täsmensi kello 14 lähettämässään tiedotteessa, että onnettomuus tapahtui Kurikan Mietaankylässä, ei Kauhajoella kuten STT alun perin uutisoi.
Poliisin mukaan traktorin kuljettaja oli ajanut Kohluntietä Palomaan suuntaan, kun samaan aikaan Kaskisiin matkalla ollut kahden veturin vetämä tavarajuna törmäsi traktoriin. Onnettomuuspaikalla oli vartioimaton tasoristeys.
Tavarajunan arvioitu nopeus tilannehetkellä oli noin 50–60 kilometriä tunnissa, poliisi kertoo.
Poliisi jatkaa asian tutkintaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kuolemansyyn tutkintana eikä tiedota asiasta enempää.
Juttua täydennetty klo 14 poliisin tiedotteen tiedoilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

