Matkailun kovat kasvuodotukset toteutumassa – ulkomaisten yöpymiset kasvoivat joulukuussa yli kymmenen prosenttia
Lapissa kasvu oli lähes kymmenen prosenttia. Eniten kävijöitä Suomessa oli Britanniasta.
Kuvan turistit odottivat Muumimuseon avajaisia viime kesäkuussa Tampereella. LEHTIKUVA / MIKA KANERVAUlkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa lisääntyivät 10,4 prosenttia joulukuussa verrattuna vuotta aiempaan, kertovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotiedot.
Lapin majoitusliikkeissä kirjattiin kaikkiaan lähes 370 000 ulkomaisten matkailijoiden yöpymistä, mikä oli 9,4 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 2016.
Eniten Suomessa kävi joulukuussa brittejä, ja he yöpyivät lähes yksinomaan Lapissa. Toiseksi eniten Suomessa yöpyi venäläisiä ja kolmanneksi ranskalaisia, vaikka heidän yöpymisensä Suomessa vähenivät lähes kuusi prosenttia aiemmasta.
Välimeren maista tulevien matkailijoiden kiinnostus jouluista Suomea kohtaan kasvoi voimakkaasti. Espanjalaisten yöpymiset lisääntyivät peräti 41,0 prosenttia ja italialaisten yöpymiset 15,6 prosenttia edellisvuoden joulukuuhun verrattuna.
Hotellihuoneissa yövyttiin joulukuussa lähes yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Lue myös:
Lapin matkailun kasvu tulee nyt ulkomailta – Syynä on lentoreittien lisääntyminen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
