Maxpo esittelee hybridi-teknologiaa
Maxpo-messut esittelee torstaista lauantaihin infrastruktuurin rakentamiseen käytettäviä koneita Hyvinkään lentokentällä. Esillä on maanrakennus-, ympäristönhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa.
Hybriditeknologia on Maxpossa vahvasti esillä.
Historiansa suurimpaan tapahtumaan osallistuu 195 yritystä, ja esillä on ennätysmäärä uutuuksia. Edellinen Maxpo houkutteli vuonna 2011 paikalle lähes 14 000 kävijää.
Konekaupassa myynti on ollut viime vuosina alhaisimmillaan lähes vuosikymmeneen. Odotukset ovat kuitenkin kääntyneet varovaisen posiitivisiksi, kertoo Rakennuskonealan Näyttely-Yhdistyksen puheenjohtaja Markku Lappalainen.
”Onnistuminen loppuvuonna voi tehdä vuodesta 2013 konekauppaan kasvuvuoden.”
Maxpo-messut järjestää Suomen Messut toimeksiantajanaan Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry.
PAULA LIESMÄKI
Maxpo-messut to-pe 5.–6.9.
klo 9–17 ja la 7.9. klo 9–16
Hyvinkään lentokentällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
