HELLAN KULMALLA Kekrikausi huipentuu pyhäinpäivään
Vanha suomalainen sadonkorjuujuhla kekri on viime vuosina tehnyt paluuta mutta jäänyt edelleen hiukan amerikkalaisen halloweenin jalkoihin.
Ihan turhaan, sillä molemmilla on yhteiset juuret eurooppalaisessa sadonkorjuun ja vuoden vaihtumisen juhlinnassa monen tuhannen vuoden takaa.
Sadon valmistumisen kunniaksi mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän välillä, toki viimeistään pyhäinpäivänä, on uudesta sadosta kannettu parasta pöytään. Se on oivallinen tapa nykyisinkin, ja sillä voidaan elvyttää kekrin ajan ruokaperinteitä.
Vanhan kansan kekriin liittyvissä sananparsissa mainitaan useampaan otteeseen lammas, josta on valmistettu keittoa tai paistia tai joka on kypsennetty kokonaisena. Myös palvattu sonninjalka ja possu mainitaan, samoin makkarat ja tappaiskeitto, jossa on käytetty sisäelimiä.
Kukaan ei varmaan kiellä juhlistamasta kekriä vaikkapa lammaskaalilla ta lampaan potkilla, jotka molemmat syntyvät uunipadassa pitkään hauduttaen melkein itsestään. Lisukkeeksi voi samaisilla uunin lämpimillä ja perinteistä ruuanlaittoa kunnioittaen haudutella vielä makeita juureksia: nauriita, lanttua, punajuuria ja porkkanoita.
Jos haluaa kekriruokien valmistuksessa palata aikoihin ennen Amerikan löytymistä, herneet, kaalit, sipuli ja nauris ovat varmoja valintoja.
Koska kekri on ollut ruuan suhteen yltäkylläisyyden juhlaa, myös jälkiruoka on paikallaan. Omenoista syntyy, niistäkin, uunissa hauduttaen vaikkapa uuniomenoita tai paistosta kaurahiutaleiden, voin, sokerin ja kanelin kera.
Mutta voi kekrinä tehdä myönnytyksiäkin ja nostaa pöytään uuden maailman tulokaskasveja: perunoita, tomaattia, maissia, paprikaa, papuja ja kurpitsaa.
Eri puolilta maailmaa olevien ainesten yhdistäminen ruuassa yhdistää samalla myös juuriltaan eriytyneet juhlat samaan yhteiseen pöytään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
