Energiateollisuuskin hehkuttaa: Bioenergia paras
Bioenergia on Suomelle luontainen vahvuus, sitä vähätellään turhaan verrattuna aurinkoon ja tuuleen, Energiateollisuus muistuttaa."Tuulivoimaa rakennetaan Suomessa vauhdilla, kiitos avokätisten tukien. Myös aurinkoenergian hyödyntäminen kasvaa. Hyvä niin, mutta Suomelle luontainen valinta on bioenergia", Energiateollisuuden toimitusjohtaja Juha Naukkarinen hehkutti.
"Biomassaa on paljon ja sillä pystytään tuottamaan energiaa juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Tuotanto on kotimaista ja korkea teknologia mahdollistaa myös viennin."
Uusiutuva työllistää Naukkarisen mukaan Suomessa suhteessa selvästi enemmän kuin Saksassa ja 2,5 kertaa enemmän kuin EU:ssa keskimäärin.
"Aika ajoin väitetään, että Suomen energiapolitiikka on takapajula suhteessa maailman energiamurrokseen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan olemme murroksen eturivissä", Naukkarinen sanoo.
"Energiakäänteen edelläkävijämaiksi sanotaan Saksaa ja Tanskaa. Silti uusiutuvien käyttö on kasvanut meillä selvästi enemmän kuin Saksassa."
Tanskassa ja Saksassa kuluttajat maksavat sähköstä kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa.
"Suomessa on myös maailman älykkäin sähköverkko."
Puun päästömittaus piipun päästä
Luonnonsuojeluliiton asiantuntija Otto Bruun ehdotti energiapäivien paneelissa, että puun päästöt pitäisi mitata piipun päästä, että todelliset päästöt saataisiin esiin. Puun energiapoltto ei hänen mukaansa ole välttämättä kestävää ja pitäisi miettiä, minkälaisen puun käyttöä suosittaisiin.
VTT:n johtaja Satu Helynen vastasi, että tutkimuksissa on todettu, että Pohjoismaiden metsien käyttö on kestävää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
