Ilmajoen suurpalossa tuhoutui useita maatalousrakennuksia, traktori ja pihasauna – hamppupeltokin kärsi vahinkoja
Hälytys suurpalosta tuli Munakantielle hieman ennen aamukymmentä keskiviikkona.Useita maatalousrakennuksia on palanut Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla. Puolenpäivän jälkeen käynnissä olivat sammutus ja jälkiraivaus.
Kukaan ei loukkaantunut palossa. Omaisuusvahingot sen sijaan ovat suuret. Pelastuslaitoksen mukaan palossa on tuhoutunut useita maatalousrakennuksia, auto, traktori ja pihasauna.
Pelastuspäällikkö Keijo Kangastie kertoo, että palon epäillään alkaneen hakkeella toimivasta lämpökeskuksesta. Lämpökeskus sijaitsi yhdessä maatalousrakennuksista.
Lisäksi samassa pihapiirissä sijaitseva omakotitalo kärsi palossa lämpövaurioita. Kangastien mukaan ainakin tontilla asuvan perheen tytär oli paikalla palon syttyessä. Tytär oli yrittänyt sammuttaa paloa siinä onnistumatta.
Myös osa läheisestä hamppupellosta on kärsinyt vaurioita. Palo ei kuitenkaan levinnyt pellolle.
Aiemmin pelastuslaitos arvioi, että maatalousrakennuksissa olisi säilytetty viljaa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan varastoissa oli hamppua.
Kangastien mukaan tontilla on öljysäiliöitä, ja pelastuslaitos sai estettyä palon leviämisen niihin. Kova tuuli on hankaloittanut sammutustöitä.
Hälytys suurpalosta tuli Munakantielle hieman ennen aamukymmentä keskiviikkona. Tie on suljettu liikenteeltä sammutustöiden ajaksi parin kilometrin alueelta.
Pelastuslaitoksen tietojen mukaan maatalousrakennuksissa ei ollut eläimiä.
Lue lisää: Useita maatalousrakennuksia ilmiliekeissä Ilmajoella: "Palo on iso ja vahingot ovat isot"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
