Komissio kokoaa maatalouden iskuryhmän
BRYSSEL (MT)
Euroopan komissio aikoo perustaa maatalouden asiantuntijoista koostuvan iskuryhmän, jonka tehtävänä on neuvoa maatalouden pääosaston virkamiehiä ja komissiota.
Ryhmältä odotetaan näkemystä maatalousmarkkinoiden ja ruokaketjun toimivuudesta sekä maanviljelijän asemasta ketjussa.
Komissio on julistanut avoimen haun iskuryhmästä kiinnostuneille asiantuntijoille. Hakuaikaa on joulukuun neljänteen päivään saakka.
Ryhmään etsitään maatalouden eri osa-alueiden tuntemusta. Painoarvoa on viljelijän ja ruokaketjun muiden toimijoiden suhteiden sekä osuuskuntien ja viljelijäjärjestöjen tuntemuksella.
Komissio aikoo huomioida myös ryhmän tasaisen maantieteellisen jakautumisen.
Ryhmän koko ei ole vielä tiedossa. Aiemmin on puhuttu kuusijäsenisestä ryhmästä, mutta nyt komissio ilmoitti kooksi vähemmän kuin 15 henkilöä.
Ryhmä kokoontuu kuutena päivänä Brysselissä. Ensimmäinen kerta on ensi vuoden alkupuolella ja viimeinen viimeistään ensi lokakuussa.
Komission mukaan maailmanlaajuinen maataloustuotteiden kauppa on myyntimahdollisuuksien lisäksi lisännyt markkinoiden epävarmuutta ja hintojen vaihtelua.
Ryhmältä odotetaan politiikkaneuvoja näiden ongelmien helpottamiseksi. Keinoiksi esitetään esimerkiksi futuurimarkkinoita sekä viljelijöiden yhteisiä hintaneuvotteluja.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
