Yle: Pikkukunta Kymenlaaksossa aikoo ostaa asukkaita ja maksaa vauvoista
Vauva saisi syntymälahjaksi 3 000 euroa.Ylen uutisen mukaan Miehikkälän kunnanhallitus käsittelee tänään esitystä, jonka mukaan 18–39-vuotiaalle ensiasunnon ostajalle myönnettäisi 4 000 euron suuruinen avustus kunnan alueelta hankittuun tai hankittavaan asuntoon.
Avustusta myönnettäisiin osakehuoneiston tai omakotitalon hankintaan tai rakentamiseen. Kannustimen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta. Se on veronalaista tuloa.
Kunnassa on myönnetty vauvarahaa jo muutamia vuosia, mutta nyt suunnitellaan vauvarahan korottamista ensi vuoden alussa nykyisestä 1 000 eurosta 3 000 euroon. Raha jaettaisi osissa kolmena peräkkäisenä vuonna 1 000 euroa vuodessa.
Edellytyksenä vauvarahan saamiselle ensi vuonna on, että perhe on kirjoilla Miehikkälässä heti ensi vuoden alusta alkaen. Vauvaraha ei ole veronalaista tuloa, sillä se maksetaan lapselle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

