Kainuun Sanomat: Suksensa naarmuttanut hiihtäjä vaati kunnalta mojovia korvauksia
Korvausvaatimuksesta ei selviä, onko hiihtäjä paikallinen vai ulkopaikkakuntalainen.Hiihtoharrastaja on hakenut Kittilän kunnalta 2 120 euron suuruista korvausta ladulla naarmuttamistaan suksista, uutisoi Kainuun Sanomat.
Hiihtäjän mukaan naarmut ovat niin pahoja, ettei suksia saa enää huoltamallakaan kuntoon. Sukset kokivat kovia viime vuoden loppupuolella Levillä ensilumenladulla. Hiihtäjä kertoo, että alikulkutunnelissa lumikerroksen alta oli työntynyt esiin maa-ainesta, joka olisi tärvellyt sukset.
Hiihtäjälle oli jäänyt reissusta muutenkin huono maku suuhun, sillä ensilumenlatua oli avattu vain noin kilometrin mittaiselta pätkältä ja yhteys Levikeskuksesta golfkentälle oli ollut kivinen.
Kainuun Sanomat uutisoi, että onnettomuuden kerrotaan sattuneen Rakkavaaran alikulkutunnelissa joulukuun alussa.
Korvausvaatimuksesta ei selviä, onko hiihtäjä paikallinen vai ulkopaikkakuntalainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







