Viiden vuorokauden sää sää eilen Ajoittain sateita ja sadekuuroja
SUOMEN SÄÄHÄN VAIKUTTAA lännessä vallitseva matalapaineen alue ja idän korkeapaine. Jakson alussa lännestä saapuu sadealue ja runsaitakin sateita on odotettavissa etenkin maan eteläosassa.
SÄÄ ON VAIHTELEVAA myös viikon puolivälin jälkeen ja ajoittaisia sateita ja sadekuuroja tulee paikoin. Muuten on enimmäkseen poutaa.
PÄIVÄN YLIN LÄMPÖTILA on pääosin 10–17:sta, Lapissa 4–10:n asteen välillä. Yön alin lämpötila on pääosin 0–8:n asteen välillä.
JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ on maan etelä- ja keskiosassa 10–30 milliä, maan pohjoisosassa 2–15 milliä.
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana sää jatkuu vaihtelevana, mutta melko lämpimänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
