Lehtisepät Oy selvittää sanomalehtipainon sulkemista Jyväskylässä – Keskisuomalainen konsernilla myös neljä muuta sanomalehtipainoa
Uudelleenjärjestelyllä tavoitellaan vuositasolla noin kahden miljoonan euron tehostamishyötyjä.
Maaseudun Tulevaisuus painetaan sulkemisuhan alla olevassa Lehtisepät Oy:n Jyväskylän sanomalehtipainossa. Kuva: Sanne KatainenKeskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiö Lehtisepät Oy suunnittelee sanomalehtipainamisen uudelleenjärjestelyä.
Yhtiö käynnistää muutosneuvottelut Jyväskylän sanomalehtipainossa taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Muutosneuvotteluissa tutkitaan mahdollisuuksia rakenteellisiin muutoksiin sekä uudelleenjärjestelyjä, joiden tavoitteena on sanomalehtipainamisen kilpailukyvyn parantaminen ja toiminnan tehostaminen.
Jyväskylän sanomalehtipaino saatetaan sulkea neuvottelujen tuloksena.
Uudelleenjärjestelyllä tavoitellaan vuositasolla noin kahden miljoonan euron tehostamishyötyjä, jotka toteutuisivat täysimääräisesti vuonna 2023. Mahdolliset osa-aikaistamiset ja irtisanomiset koskevat arviolta enintään 24 henkilöä.
Keskisuomalainen-konsernilla on kaikkiaan viisi sanomalehtipainoa Jyväskylässä, Tuusulassa, Lahdessa, Kouvolassa ja Varkaudessa.
Maaseudun Tulevaisuus painetaan sulkemisuhan alla olevassa Jyväskylän sanomalehtipainossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

