MTK: Askel oikeaan suuntaan
Kesään mennessä meillä
ruokamarkkinat toimivat paljon
nykyistä paremmin.«
MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mukaan hallituksen esitys kaupan kilpailuasemasta on askel oikeaan suuntaan, mutta ei riitä vielä.
”Terveen kilpailun toimivat mallit pitää turvata ja parantaa käytännössä nykyistä tilannetta.”
Nykyisin kauppa käyttää Marttilan mukaan markkina-asemaansa hyväkseen. ”Ongelma on siinä, että markkinavoima on siirtynyt kaupan puolelle ja riskit muille osapuolille eli teollisuudelle ja alkutuottajille.”
”Suurin taakka ja riskit ovat tuottajilla, mutta kyllä teollisuuskin on paikoin osansa joutunut kantamaan.”
Marttilan mielestä tilanne on nyt hyvä, koska keskusteluyhteys eri osapuolien kanssa on saatu aikaan. ”Pyörät pyörivät ja yhteinen tahtotila on olemassa. Uskon, että kesään mennessä meillä ruokamarkkinat toimivat paljon nykyistä paremmin.”
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
