Perjantaisen Pekka-myrskyn aiheuttamat sähköviat on saatu korjattua Pohjois-Karjalassa
Kovat tuulet puhaltavat tänään osassa Suomea. Puuskat voivat kaataa puita ja aiheuttaa lyhyitä sähkökatkoja.Perjantaisen Pekka-myrskyn tuulenpuuskat johtivat Pohjois-Karjalassa lukuisiin sähkökatkoksiin. Pahimmillaan sähköttä oli noin 5 000 asiakasta, Pohjois-Karjalan Sähköstä kerrotaan.
Eniten vikoja oli Lieksassa, Rääkkylässä ja Liperissä.
Sähköt saatiin palautettua liki kaikille asiakkaille lauantai-iltapäivällä.
Jälkitarkastuksissa kartoitetaan linjoille kallistuneet puut.
Vaikka myrsky onkin jo laantunut, sää jatkuu edelleen tuulisena. Tuulivaroitus on voimassa maalla Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Saimaalla tuulen nopeus voi saavuttaa 12 metriä sekunnissa.
Merialueilla tuulivaroitus on voimassa muun muassa Suomenlahdella, jossa tuulen nopeuden ennakoivaan olevan tänään 12–14 metriä sekunnissa. Perämerellä, Ahvenanmerellä ja Merenkurkussa on myös voimassa kovan tuulen varoitus ja tuulen nopeus voi olla 12 metriä sekunnissa.
Sunnuntaina tuulivaroitus on voimassa enää Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja merialueista Suomenlahdella.
Maanantaina tuulivaroitus on voimassa enää Suomenlahden merialueilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
