Kuntayhtymä on edelleen paras malli
Parhaillaan on menossa maamme kunnallishallinnon suurin reformi. Kunnallishallintoa uudistetaan lainsäädännöllä. Framilla on kuntarakennelakia, sotea ja vossia.
Tuotiinko kuntauudistus uunista ulos huonolla reseptillä? Syntyykö sutta ja sekundaa?
Kuntien tehtävätkin on laskettu. Pakollisia lakisääteisiä tehtäviä on 535 ja 17.1.2013 luovutetun kartoitusraportin jälkeen kunnille annettu lisätehtäviä 30 kpl. Lisäksi näistä tehtävistä johtuvia velvoitteita on kymmenen ministeriön ja keskusviraston toimesta annettu 974 kappaletta.
Rahoitusvastuu on siirretty kunnille. Valtio osallistuu enää kokonaiskustannuksiin 20 prosentilla. Kaikille meille on selvää kuin pläkki, että palvelujen tuottamisen rahoituspohja ei ole kunnossa. Kuntien tilinpäätökset vuonna 2012 ovat mollivoittoisia. Rautavaaran kuntalaiva purjehtii duurissa (TP-2012 + 377 000 euroa).
Luonnottomat ja tasapainottomat suurkunnat eivät ole oikea ratkaisu uudistustarpeeseen. Pienkunnan rooli liittyy kunnan elinvoimaisuuteen ja elinkeinojen kehittämiseen.
Ilman kuntaa olisi Rautavaarallakin jäänyt moni yritys syntymättä, Metsäkartanon matkailualue rakentamatta, lähiruoka ostamatta ja mökkitontti kaavoittamatta. Kunta voi omana yhteisönä olla aktiivinen, eloisa ja elinvoimainen vaikka tilastojen perustella sen pitäisi olla kaikkea muuta.
Kuntapäättäjät näkevät tämän Troijan puuhevosen. Ei kuntarajan poistamisella saada aikaan miljoonasäästöjä. Sen sijaan sillä päästään eroon lähipalveluista ja lähidemokratiasta.
Eurooppalainen hallintojärjestelmä perustuu sekä kansanvaltaiseen paikallishallintoon että aluehallintoon. Nyt kuntareformi näyttää tosi ihmeelliseltä: valtioneuvosto määrää sote-alueet.
Kunnan kanta on selvä kuin pläkki. Perusterveydenhuollon liikelaitos Kysteristä tulee rakentaa koko Pohjois-Savon kattava yhteistoiminta-alue eli sote-alue.
Kuopion vastuu- tai isäntäkuntamalli ajaisi pienet kunnat rengin ja piian osaan. Mopen osa ei paljon innosta.
Kysteri on hoitanut yli vuoden ajan perusterveydenhuollon ja vanhuspalvelut Juankosken, Kaavin, Rautavaaran, Keiteleen, Pielaveden, Tervon, Vesannon ja Leppävirran kunnissa. Tilinpäätös vuodelta 2012 oli 0 euroa.
Taseeseen ei syntynyt yli- tai alijäämää. Peruspääoman korko kolme prosenttia ja sijoitusrahaston korko kolme prosenttia maksetaan jäsenkunnille. Kokonaisuutena vuoden 2012 tulosta voidaan pitää todella hyvänä.
Pohjois-Savolle koko maakunnan kattava kuntayhtymämalli on erittäin kannatettava ajatus. Miksi se ei sovi nykyisen hallituksen linjauksiin? Olen varma, että nyt esitetyt sote-linjaukset tulevat muuttumaan. Petteri Orpon (kok.) sote-koordinaatioryhmän mukaan edellytykset kuntayhtymälle eivät muka Pohjois-Savossa täyty, mutta missä ovat sisältöfaktat? Entä rahoitus? Kela ja kuntien rahoitus?
Miten vastuukunta/keskuskuntaratkaisussa menetellään sairaanhoitopiirin omaisuusmassan kanssa? Totuus on, että sote on valjastettu kuntien määrän vähentämiseen vuoteen 2017 mennessä. Leveät hartiat ja vielä leveämmät velat. Perustuslakivaliokunta antaa oman lausuntonsa vastuukuntamallista. Onko se perustuslain vastainen?
Kaikkein nopein ratkaisu tähän Gordionin solmuun on todella hyvin yksinkertainen eli nykyiset sairaanhoitopiirien kuntayhtymät (20 kappaletta) muutetaan sote-alueiksi. Niiden sisällä olisi palveluja tuottavia liikelaitoksia (tuotanto-organisaatioita) Kysterin ja Ylä-Savon soten tapaan. Perus- ja erikoissairaanhoito olisivat saman organisaation vastuulla.
Pienkuntien kannalta kuntayhtymämalli on kaikkein paras.
Vuonna 2015 käytävät eduskuntavaalit tulevat olemaan erittäin merkittävät.
Nyt tarvitaan kuntien päättäjiltä ja kuntajohtajilta seuraavia ominaisuuksia:
1. Suuret korvat. 2. Terävät silmät. 3. Vilkas mielikuvitus. 4. Virtahevon nahka. 5. Urheilijan kunto. 6. Puliukon vatsa. 7. Kotkan katse, jotta näkee kauas. 8. Pelle Pelottoman innovatiivisuus. 9. Mikki Hiiren rohkeus ja realistisuus. 10. Tintin uteliaisuus ja riskienottokyky. 11. Muurahaisen ahkeruus ja tiimihenkisyys. 12. Sammumaton toive siitä, että asiat voisivat olla vieläkin huonommin.
Aika näyttää, kuinka kuntien eli 565 palvelun tavaratalojen käy.
Unto Murto
Rautavaara
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
