Tunnetut ravivaikuttajat pääsivät mukaviin ansioihin – monen tulot 100 000 euron pinnassa tai jopa sen yli
Suomen Hippos ry:n toimitusjohtaja Vesa Mäkinen ylitti 100 000 euron rajan.
Kari Lähdekorpi (vas.), Pekka Korpi ja Juha Rehula. Kuva: Jarno Mela, Juhani Länsiluoto, Sanne Katainen / Juho LeskinenMonet ravivaikuttajat ansaitsivat tuoreiden verotietojen mukaan varsin mukavasti.
Esimerkiksi raviasiantuntija ja sijoittaja Kari Lähdekorpi ansaitsi viime vuonna yhteensä 93 352 euroa.
Myös ravivalmentaja Pekka Korpi pääsi lähelle 100 000 euron rajapyykkiä. Hän nimittäin tienasi 99 031 euroa.
Suomen Hippos ry:n toimitusjohtaja Vesa Mäkinen ylitti 100 000 euron rajan, sillä hänen tulonsa olivat viime vuonna yhteensä 104 245 euroa.
Hippoksen puheenjohtaja Juha Rehula ylsi hänkin mukaviin ansioihin. Rehula ansaitsi 87 997 euroa. Hän oli vielä viime vuonna keskustan kansanedustaja ja nousi Hippoksen johtoon alkukesällä.
Kovimman tilin ravivaikuttajista ja ravihevosten omistajista teki kuitenkin liikemies ja sijoittaja Reima Kuisla, jonka tulot olivat viime vuonna yhteensä 482 282 euroa. Ansiotuloja niistä oli 35 224 euroa ja pääomatuloja 447 058 euroa.
Kaikki jutut vuoden 2018 verotiedoista
Uutista on korjattu 6.11. kello 15:43: Kari Lähdekorpi toimii raviasiantuntijana ja sijoittajana. Hän on entiseltä ammatiltaan jutussa aiemmin mainittu ravivalmentaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
