Sähkölaskujen maksuhäiriöt ovat lisääntyneet, vaikka energia on välillä ilmaista ‒ osa teki kohtalokkaan virheen viime talvena
Sähkölaskuista aiheutuvat maksuhäiriömerkinnät olivat heinä–syyskuussa korkeimmillaan pariin vuoteen.
Viime talven kovat sähkölaskut tuottavat hankaluuksia suomalaisille edelleenkin. Kuva: Jarkko SirkiäSähkön hinta kääntyi laskuun jo keväällä ja on siitä asti pysytellyt maltillisena. Siitä huolimatta maksamattomat sähkölaskut aiheuttavat maksuhäiriömerkintöjä, Suomen Asiakastieto raportoi.
Heinä–syyskuussa maksamaton sähkölasku toi maksuhäiriömerkinnän noin 2 100 henkilölle.
Osa maksuhäiriöistä voi olla vielä viime talven korkeiden sähköhintojen jäljiltä. Osalla taas voi olla kalliiseen aikaan tehty epäedullinen määräaikainen sähkösopimus, joka pitää sähkönhinnan edelleen korkeana.
”Maksuhäiriömerkintä tulee aina viiveellä eli pitkän ajan kuluttua varsinaisen laskun eräpäivästä. Viime talven isoja laskuja maksellaan vieläkin. Nyt kun monet muutkin arjen kulut ovat kasvaneet, voi pienikin yllättävä menoerä viedä maksukyvyn nollaan. Silloin joku lasku jää kokonaan hoitamatta”, Asiakastiedon viestintäpäällikkö Ville Kauppi sanoo tiedotteen mukaan.
Määrä on nyt isompi kuin talven kovimpien sähkönhintojen aikaan. Esimerkiksi loka– joulukuussa 2022 sähkölaskun vuoksi häiriö tuli 1 800 henkilölle. Tämän vuoden huhti- kesäkuussa niitä oli 1 600.
”Sähkölaskuista aiheutuneiden häiriöiden kasvava trendi on huolestuttava merkki siitä, että vakavat maksuvaikeudet ylipäätään ovat lisääntyneet. Kyse ei ole asiakkaan huolimattomuudesta tai piittaamattomuudesta, jos tällaisia arjen välttämättömyyksiäkin jää maksamatta”, Kauppi sanoo.
Syyskuun lopussa maksuhäiriömerkintä oli 350 000 suomalaisella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







