KALAJUTTU Lahnakesä, osa 1

Astelin sinä päivänä jo aamulla jokirantaan onki toisessa kädessä ja lasipurkillinen onkimatoja toisessa. Naapurin pelloilla kasvoi sinä kesänä heinää. Pysyin tiukasti valitsemallani pyörtänöllä aivan rantaan asti. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Kiirettä ei ollut.

Maalla sattui joskus, että vahva työhevonen pääsi karkuun. Kiinniotossa oli tekemistä, oli hevonen sitten nuori tai vanha. Ei saanut riivaantua, vaan piti säilyttää maltti ja pysyä tyynenä. Näin piti toimia, vaikka olisi ollut huoli siitä, että hevonen söisi liikaa tuoretta viljaa ja puhistuisi ja kuolisi.

Olin nähnyt usein, miten lehmä ähki pyöreäksi puhistuneena. Pullosta pakotetun lääkkeen jälkeen viimeinen keino oli pistää sivusta reikä mahaan, jolloin ilma pääsi ulos. Piston teki lääkäri, tai jos lääkäri oli kaukana, niin taitava teurastaja. Yleensä lehmät selvisivät, vaikka olisivat karanneet viljapeltoon tai hotkaisseet halkaistun perunan henkitorveen.

Myös karannut sika oli hankala tapaus. Sikahan vijeltää lujaa kuin koematkalle lähetetty sputnikki. Se kiemurtelee ja kirkuu kaikin voimin. Jos sen saa kiinni, nuljahtaa se usein sylistä taas juoksuun. Jalat heiluvat tiheään ja meno on täysin päätöntä, suorastaan sikamaisen hulvatonta. Monesti karkurit kuitenkin kiinni saatiin.

Joskus joku niistä eksyi metsään ja jäi löytymättä. Se tiesi omistajalle rahanmenetystä. Monet myös olivat kiintyneet possuihinsa ja ikävöivät niitä. Kiinniotossa piti olla nopea. Perään lähti talon nopein ja parhaissa voimissa oleva. Lopulta eläin väsyi ja alkoi muina sikoina röhkien sohia kärsällään mieluista muromätästä, unohtaen koko karkumatkan. Silloin kiinniottaja sai sujautettua leveän rohdinsäkin sen pääpuoleen.

Kuivat savipaakut vaikeuttivat askellusta, vinouttivat kumisaappaita ja heinät tarttuivat mekon helmoihin. Ranta ei laskenut jyrkästi, eikä sillä puolella juuri ollut kaisloja. Joidenkin poikien lorja makasi osaksi vedessä. Sen perätuhdolla näkyi irrallinen laudanpala ja vanha maalisanko. Airot oli vedetty pois. Vesi virtasi hiljaa ja ruskeana.

Rannalla näkyi runsaasti kiviä. Niitä lojui myös niin sanotussa koskessa, jonka kohdalta saattoi kuitenkin kulkea toiselle puolen kiveltä kivelle hyppimällä. Muutaman aarin alalla kosken kohdalla kasvoi metsää.

Lapsen silmiin joki oli leveä. Toisen puolen vähän korkeammasta törmästä näki veden uurtamat pinnan laskusta ja noususta kertovat viivat.

Kauempana näkyi kansakoulu, jonka opettajalle olin vienyt keväällä teurastamossa sekoittamaani verta. Karjalasta aikoinaan tullut naisopettaja pyysi silloin tällöin näitä ”veripalveluja”. Kannoin hänen antamallaan pläkkisellä kannulla tuoreen veren suoraan kotiin kansakoulurakennuksen yläkertaan. En tiedä mitä ruokaa hän siitä teki.

Opettajan siistissä ja hyvältä tuoksuvassa huoneistossa oli suorastaan ylellistä. Siisteyden ohella hyvä tuoksu tuli erivärisistä lankapuolista, joita hänellä oli pajukori kukkuroillaan. Huonekalut kiilsivät ja niiden pehmusteet tekivät erityisen vaikutuksen. Samoin opettajan tarjoamat keksit ja mehu. Lähtiessäni kiitin ja niiasin. (Jatkuu)

MARJA-LIISA AHVENNIEMI

Helsinki

Myös karannut sika oli hankala tapaus.

Sikahan vijeltää

lujaa kuin koe-

matkalle lähetetty sputnikki.

Avaa artikkelin PDF