Arkkiatri Risto Pelkonenon vuoden isovanhempi
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto on valinnut vuoden isovanhemmaksi arkkiatri Risto Pelkosen. Hän on tunnettu ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, hän harrastaa säännöllisesti liikuntaa sekä tekee ite-taidetta.
Pelkosen elämänmyönteisyys, aktiivisuus ja läheinen suhde lastenlapsiinsa olivat tärkeä peruste valittaessa vuoden isovanhempaa. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto halusi valinnallaan tuoda esille myös sen, että isovanhemmilla säilyy läheinen suhde lastenlapsiinsa, vaikka lastenlapset kasvavat ja aikuistuvat.
Vuoden isovanhemman valinta liittyi vuosittain lokakuun kolmantena lauantaina vietettävään isovanhempien päivään.
Päivän tavoitteena on kiinnittää erityistä huomiota isovanhempien merkitykseen lapsenlapsilleen ja muille lapsille sekä isovanhempien merkitykseen ja arvostukseen koko yhteiskunnassa.
Isovanhempien rooli esimerkiksi perinnetiedon välittäjänä on ensiarvoisen tärkeä. Isovanhempien rooli perheyhteisön tukijana on myös viime vuosina kasvanut.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
