Laivayhtiö Viking Line antoi tulosvaroituksen – syynä koronavirus
Yhtiön mukaan sen aiemmin julkaisemat tulosnäkymät eivät ole enää voimassa.Viking Line on antanut tulosvaroituksen koronaviruksen takia. Yhtiön mukaan sen aiemmin julkaisemat tulosnäkymät eivät ole enää voimassa. Koronavirusepidemian vaikutusta tulokseen on yhtiön mukaan liian aikaista määritellä, koska kehityksestä ei ole varmuutta.
Koronavirusepidemia on levinnyt Ruotsissa erityisesti Tukholmaan, johon Viking Linen reitit Suomesta Ruotsiin kulkevat.
Aiemmin Viking Line odotti, että matkustajamäärien kehitys on vakaata ja että matkustajakohtainen myynti kasvaa hieman. Aiemmin arvioitiin myös, että tänä vuonna liiketulos on viime vuoden liiketuloksen tasolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

