Pelimanniperinne elää muuallakin kuin Kaustisella
KERAVA (MT)
Punaiset huopatossut ja kimallesandaalit jammaavat jumppasalin lattiaa vasten. Vuorossa on Tutskovin polska, näppärikurssien bravuuri, joka soitetaan tässä kohdassa tuplanopeudella. Yleisökin riehaantuu taputtamaan.
Kaustislainen musiikkimies Mauno Järvelä on vetänyt juuri kolmipäiväisen kurssin, jossa soittaa Keravan ja lähikuntien musiikkiopistojen oppilaita.
Peräti 250 soittajan joukossa on toistasataa viulistia ja kymmeniä sellon, kitaran, trumpetin, huilun, kontrabasson ja harmonikan soittajia. Piano-oppilaat polkevat urkuharmooneja.
Näin monen soittimen yhteisesiintyminen on harvinaista, monelle jopa ainutkertaista.
”Niin kovaa kuin kehtaatte!” Järvelä opasti harjoituksissa. ”Tää on hiano! Kunhan vaan muistatte lopettaa ajoissa.”
Muusikot ovat iältään kolmivuotiaista aikuisiin, ja kukin soittaa oman taitonsa mukaan: kauemmin soittaneet nuoteista ja vasta-alkajat katsomalla esiviulistien ilmeitä. Nämä kertovat suutaan muikistelemalla, soitetaanko nyt lintu-, äiti-, isä- vai karhukieltä.
Näppärikipaleita on harjoiteltu omilla soittotunneilla etukäteen, mutta silti on ihmeellistä, kuinka näinkin sekalainen joukko voi kuulostaa parin päivän yhteiselon jälkeen orkesterina niin yhtenäiseltä.
Juju ovat soittajien joukkoon ripotellut Järvelän viisi lasta ja muut apuopettajat: joka suunnassa suurta soittajajoukkoa on joku, joka pysyy rytmissä.
Klassisen viulistin koulutuksen saanut Järvelä alkoi kehittää omaa opetusmenetelmäänsä, näppäripedagogiikkaa, Perhonjokilaakson kansalaisopistossa 1980-luvulla. Se on näppäripelimannien kotipesä edelleen.
Järvelä vetää nyt apurahan turvin kursseja ympäri maata, penkoo lauluja ja sävelmiä kuntien ja muun muassa Suomen kirjallisuuden seuran arkistoista.
”Sieltä löytyi 65 piirileikkilaulua, joista 55 oli sellaasia, ettei niitä sovi laulattaa lapsilla”.
Järvelä näkeekin itsellään isomman tehtävän kuin vain soitin opettamisen.
”Vaalia paikallisperinteitä. Musiikkiopetus on kunnissa nykyisin lähes pelkästään musiikkiopistojen vastuulla ja niihin palkataan opettajat pätevyyden perusteella, jolloin paikallistuntemus saattaa olla heikkoa. Minä provosoin ja tuputan opistoihin paikallisperinnettä.”
Järvelä sanoittaa myös historiallisia tapahtumia uusiksi, tällä kertaa on vuorossa Mozartin Taikahuilu.
”Se on kokonainen ooppera, mutta kestää kumminkin vaan 7 minuuttia 10 sekuntia!” Järvelä johdattelee loppukonsertin yleisöä.
Ja lapset laulavat:
”Kurssin käynyt naprapaatti,
oli, tiesi hoitoniksit,
pääsi läänin kumppaniksi.
Sii-tä läh-ti bis-nes rul-laaa-maaaaan!”
Lapset tuskin ymmärtävät kaikkea laulamaansa, mutta aina ei yleisökään. Osa lauluista on nimittäin tanskaksi ja jopa mordvaksi, mutta niitä laulaa täyttä kurkkua koko orkesteri. Myös lukutaidottomat pienet ovat opetelleet laulut ulkoa.
Järvelä kiertää pitämässä näppärikursseja myös Norjassa ja Saksassa. Norjalaiset saavatkin opetella laulamaan suomeksi Kaksipa poikaa Kurikasta.
Vaikka viikonloppukurssi alkaa perjantaina päiväkoti- ja koulupäivän jälkeen, lapsista loistaa soittamisen ja laulamisen ilo.
”Se tarttuu itseenkin, jos ei enemmänkin”, 64-vuotias Järvelä vakuuttaa.
Näppärikurssi on saanut monen lapsen jopa jatkamaan väsähtänyttä soittoharrastustaan.
Kurssi päättyy aina ilmaiskonserttiin, johon koko suku tulee kuulemaan tätä musiikkimaailman ihmettä.
Keravan konsertti piti alunperin pitää Helsingin uudella Musiikkitalolla, mutta Järvelän mukaan kaavailtu 600-päinen lapsilauma ei olisi mahtunut lavalle.
”Se onneton pytinki ei verä tällaasta kunnon orkesteria. Mutta ensi vuonna mennään Hartwall-areenalle!”
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
