Kääpävaras iski eläkeläisen pihaan
Eläkeläismiehen omakotitalon pihakoivuista varastettiin viime viikolla yhteensä 12 pakurikääpää.Vantaan Sanomien haastattelema korsolainen Johannes Ijas huomasi pihallaan tapahtuneen varkauden viime viikon perjantaina.
"Pakurit oli irrotettu ilmeisesti kirveellä. Runtelujälkiä oli viidessä koivussa. Varkaus on varmasti tapahtunut yöaikaan, koska tuollainen teko olisi herättänyt valoisalla huomiota naapurustossa", Ijas uskoo.
Vietyjen pakureiden arvo voi nousta useisiin satoihin euroihin, sillä tuoreen pakurin kilohinta on myyntiajankohdasta riippuen 50–100 euroa. Kuivattuna ja jatkojalostettuna hinta voi kohota jopa 300 euroon kilolta.
Ijas teki rikosilmoituksen varkaudesta ja vahingonteosta Itä-Uudenmaan poliisille maanantaina.
"Periaatteen vuoksi, kun oli niin törkeä teko. Poliisi sanoi, että tällaista tapausta ei ole tullut vastaan koskaan aiemmin. Poliisi uskoi, ettei tapausta ehkä saada selvitettyä."
Pakurin kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin luonnossa, saati sitten kenenkään pihassa.
Pakurikääpä on yleinen koivun ja joidenkin muiden lehtipuiden lahottajasieni. Se muodostaa puissa noin nyrkin kokoisen mustan, lohkeilevan pahkan eli pakurin.
Kääpää käytetään terveystuotteena muun muassa teen kaltaisen juoman valmistukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

