Taivaan ovi avautuu
SANA SUNNUNTAIKSI
Jeesus oli vienyt lähimmät opetuslapsensa korkealle vuorelle rukoilemaan ja tuolla vuorella opetuslapset saivat kokea jotakin unohtumatonta. Jeesus alkoi rukoillessaan sädehtiä taivaallista kirkkautta ja hänen seuraansa ilmestyivät kauan sitten eläneet Vanhan testamentin miehet Mooses ja Elia. Kirkastusvuorella oli niin hyvä olla, että opetuslapsi Pietari ehdotti majojen rakentamista sinne.
Evankeliumien kirkastusvuorikertomus on kuvattuna monien kirkkojen alttaritaulussa.
Erikoisin paikka, missä itse olen sen nähnyt, on rajan takana luovutetulla alueella oleva Lumivaaran kirkko. Tuon Laatokan rantamilla olevan karjalaispitäjän väen evakkotaival päätyi kotipitäjääni ja naapuripitäjiin tänne Etelä-Pohjanmaalle.
Voi vain kuvitella minkälaisia kirkastusvuorihetkiä tuonkin seurakunnan jäsenet ovat aikanaan saaneet omassa kotikirkossaan kokea, kun kirkkoon on tultu elämän ja arjen keskeltä niin ilon kuin surunkin tuomina.
On tultu häihin ja hautajaisiin. On vietetty ristiäisiä ja päästy ripiltä. On veisattu, kuunneltu sanaa, polvistuttu ehtoollispöytään. On katseltu alttaritaulua, jossa näkyy kirkastettu Kristus, hänen vierellään Vanhan testamentin Mooses ja Elia sekä etualalla käsillään kirkkautta peittävät opetuslapset.
Rajan takaisen Karjalan kansalla todellinen paluu kirkastusvuorelta oli edessä silloin kun edessä oli evakkomatka ja synnyinseutu ja koti piti jättää ja lähteä kohti tuntematonta tulevaisuutta. Neuvostovallan aikana lumivaaralaisten kotikirkko muutettiin viljavarastoksi ja se on osittain turmeltu, mutta edelleen se seisoo vanhalla paikallaan. Jäljellä on vielä myös kirkon seinään maalattu haalistunut alttaritaulu.
Monin tavoin häväistynä ja maallisiin tarkoituksiin muutettuna tämäkin kirkko kuitenkin yhä julistaa Kristuksen kirkkautta vastakohtana ihmisten pimeydelle ja pahuudelle.
Tätä kirkkautta, kokemusta jostakin pyhemmästä ja paremmasta kuin mitä tämä maallinen voi olla, me kaipaamme. Kaipaamme vahvempaa kokemusta Jumalasta. Ajattelemme, että sen jälkeen olisi helpompi uskoa Jumalaan. Saatamme kadehtia Raamatun ajan ihmisiä, jotka näkivät taivaan avoinna tai saivat omin silmin katsella Jeesusta ja omin korvin kuunnella hänen puhuvan. Mutta etsimmekö liian kaukaa?
Taivas avautuu lähempänä kuin arvaammekaan. Taivas on auki siellä, missä Jumalan sanaa julistetaan. Sanansa kautta Kristus kirkastuu tänäänkin meille Vapahtajana ja syntiemme sovittajana. Taivas on auki kun ehtoollispöytä on katettu. Anteeksiantamuksen ateria avaa meillekin oven siihen jumalanpalvelukseen, jota vietetään siellä perillä ”yhdessä taivaan joukon ja kaikkien pyhien kanssa”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
