Henkilötunnuksen voi saada verotoimistosta
Suomeen tilapäisesti tullut ulkomaalainen työntekijä voi saada suomalaisen henkilötunnuksen verotoimistosta. Sitä tarvitaan verokorttia varten.
Kaikki toimipisteet eivät anna tunnuksia. Henkilötunnushakemuksia käsittelevät toimipisteet löytyvät Verohallinnon nettisivuilta.
Henkilötunnuksen saanti vaatii henkilökohtaista käyntiä verotoimistossa.
Verohallinnolla on vuodesta 2012 alkaen ollut maistraatin kanssa rinnakkainen toimivalta antaa henkilötunnuksia ulkomaalaisille työntekijöille.
Tämän vuoden alusta alkaen Suomeen enintään kuudeksi kuukaudeksi tuleva työntekijä on voinut vaatia ansiotulojensa verotusta progressiivisesti 35 prosentin lähdeveron sijaan.
Progressiivista verotusta voivat hakea henkilöt, jotka tulevat Euroopan talousalueeseen kuuluvista valtioista sekä valtioista, joiden kanssa Suomella on verosopimus.
Verotusta varten työntekijän on haettava rajoitetusti verovelvollisen verokortti verotoimistosta ja toimitettava se työnantajalle.
Tällöin vero peritään kortilla olevan prosentin mukaisesti ennakonpidätyksenä, kuten Suomessa pysyvästi asuvilla henkilöillä.
MIINA RAUTIAINEN
Lisätietoja: www.vero.fi >
Syventävät vero-ohjeet >
Kansainväliset tilanteet
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
