”Tuleeko munia ilman kukkoakin?”
MTK:n ja Pro Luomun järjestämälle luomutilavierailulle osallistui toistakymmentä toimittajaa ja valokuvaajaa. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoKanta-Hämeessä Lopella järjestettiin toimittajille tarkoitettu luomutilavierailu eilen torstaina. Järjestelyistä vastasivat MTK ja Pro Luomu, ja mukana oli toistakymmentä toimittajaa.
”Paikan päälle pääseminen on paras tapa tutustua ruuantuotantoon. Silloin näkee käytännössä, miten ruoka tuotetaan. Ihmisillä on erilaisia mielikuvia siitä, millaista elämä maatilalla on. Tilavierailut ovat silmiä avaavia, koska silloin todella näkee, mitä tilalla tapahtuu”, MTK:n viestintäjohtaja Klaus Hartikainen perustelee.
”Hienoa, että tuottajat avaavat ovensa kuluttajille. On tärkeää, että ruuantuotannon läpinäkyvyyttä lisätään, sillä meillä Suomessa ei ole mitään peiteltävää.”
Hartikaisen mukaan vieraat olivat kiinnostuneita tilojen toiminnasta ja ruuan tuottamisesta sekä esittivät hyviä kysymyksiä ja keskustelivat.
”Toimittajien on hyvä nähdä kotieläintuotantoa ja ennen kaikkea sitä, että tuotanto on vastuullista”, Hartikainen perustelee.
Vierailulla käytiin kahdella eri tilalla, joista toinen oli Hannes ja Tanja Uusitalon luomukananmunia tuottava tila Lopen Vojakkalassa. Isäntä oli tyytyväinen vieraisiin ja heidän kysymyksiinsä.
”Keskustelimme paljon siitä, miten luomutuottaminen eroaa tavallisesta. Joillekin oli yllätys, että luomukanalatkin voivat olla näin isoja”, kertoo Hannes Uusitalo, jonka kanalassa on 10 000 kanaa.
”Paljon puhetta herätti myös se, mitä kanoille tapahtuu sen jälkeen, kun ne lopettavat muninnan. Pohdittiin, voisiko niitä hyödyntää jotenkin ihmisten ruokana sen sijaan, että ne syötetään minkeille.”
Isäntä kertoo, että kysymyksistä kävi ilmi, ettei vierailla ollut juurikaan tietoa tuotannosta tai kanasta.
”Aika samanlaisia ihmiset kyselevät aina. Tällä kertaa kysyttiin, tarvitaanko kanalassa kukkoa vai tuleeko munia ilmankin.”
Hannes Uusitalo pitää tärkeänä, että tämänkaltaisia tilaisuuksia järjestetään.
”Mielestäni on hyvä, että kysytään, sillä ei kysyjä ole tyhmä, hän ei vain tiedä asiasta. On hienoa, että pystyy oikaisemaan käsityksiä ja kertomaan, miten asiat oikeasti ovat.”
ANNIINA KESO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
