Kolmasosa säästää autoilun kustannuksista: Ennaltaehkäisystä kitsastelu on vaarallista uhkapeliä
Lähi-Tapiolan kyselyn mukaan kolmasosa autoilijoista on joutunut säästämään autoilun kustannuksista aiempaa enemmän. Huollosta säästäminen voi lisätä merkittävästi onnettomuusriskiä.
Kuluttajien tiukentunut taloustilanne on näkynyt myös auton ylläpidossa ja käytössä. Kuvituskuva. Kuva: Pekka FaliLähes kolmasosa (31 %) heistä, joiden taloudessa on auto käytettävissä, on joutunut säästämään autoilun kustannuksista aiempaa enemmän viimeisen kahden vuoden aikana, selviää Lähi-Tapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä.
Lähi-Tapiolan tiedotteessa kerrotaan, että kustannuksista säästäneistä 71 prosenttia on vähentänyt ajamista ja 71 prosenttia on seurannut polttoaineiden hintoja tankkauksesta säästämisen toivossa. Yli neljännes on lykännyt uusien renkaiden ostoa.
Liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri kertoo tiedotteessa, että renkaista säästäminen on vaarallista uhkapeliä, joka voi pahimmillaan johtaa henkilövahinkoihin ja säästöjä suurempiin korjauskustannuksiin.
Esimerkiksi kesäkaudella ajaessa rankkasadekuurot voivat iskeä yllättäen, ja tien pinnalla voi olla yhtäkkiä paljon vettä. Silloin on hyvin vaarallista ajaa kuluneilla renkailla, koska vesiliirron riski kasvaa merkittävästi.
Loma-aikaan uusien renkaiden ostaminen nopeasti voi myös olla vaikeaa, joten renkaat kannattaa hoitaa kuntoon jo ennen reissuun lähtemistä.
Vanhetessaan renkaat kovettuvat, ja niiden pito heikkenee.
Onnettomuustietoinstituutin mukaan 14 prosentissa kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista vuosina 2013–2022 pääaiheuttajana olleessa henkilö- tai pakettiautossa oli jokin renkaisiin liittyvä taustariski. Yleisin renkaisiin liittyvä riskitekijä olivat kuluneet renkaat.
Rengasvahinkoriskiä lisää se, että Suomen tiestön kunto on huonontunut. Tiedotteen mukaan rengasrikon aiheuttamat matkan keskeytymiset ovat lisääntyneet viime vuosina.
Lisäksi sähköautoilijoiden kannattaa huomioida, että renkaat ja niiden tuennat kuluvat monesti polttomoottoriautoja nopeammin auton painosta ja tehosta johtuen.
Kyselyn mukaan moni on joutunut säästämään myös auton huolloista. 29 prosenttia kustannuksista säästäneistä kertoi karsineensa huollot vähimmäishuoltoihin.
Huolloista säästöt voivat kuitenkin jäädä lyhytaikaisiksi, koska kunnolla huolletun auton arvo pysyy parempana. Huollot ennaltaehkäisevät myös isompia korjauskuluja, ja huollettu auto on myös ympäristöystävällisempi ja turvallisempi.
Huollattaminen vähentää myös riskiä siitä, että auto jättää tielle.
Alaviirin mukaan suomalaiset tekevät liian usein niin, että he vaihtavat öljynsuodattimen, ilmansuodattimen ja öljyt ja ajattelevat, että huolto on silloin tehty.
”Mielikuva on, että auto on hyvin huollettu, mutta oikeasti se ei ole sitä. Autoa myytäessä potentiaalinen ostaja kyllä tarkastaa, mitä autolle todella on tehty, ja huomaa, että huolloissa on laiminlyöty paljon asioita.”
Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1 092 henkilöä. Autoilusta säästämistä koskevat kysymykset esitettiin niille 865 vastaajalle, joiden taloudessa on auto käytössä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







