Äänettömästä keväästä 50 vuotta
Maailman ympäristöliike muistaa alkaneena vuotena Äänetöntä kevättä. Rachel Carson julkaisi sen nimisen kirjan 50 vuotta sitten, ja kirja sai aikaan nykyaikaisen ympäristöliikkeen nousun.
Carsonin kritiikin kohteena oli kemikaalien, ennen muuta DDT:n, ylenmääräinen käyttö. Carson syytti teollisuutta puutteellisen ja väärän tiedon antamisesta. Kirjan nimi viittasi lintujen vähenemiseen.
Carson ei vaatinut kemikaalien täydellistä kieltoa, vaan luotettavaa tutkimusta ennen niiden käyttöön ottoa.
50 vuotta Äänettömästä keväästä ei tule täyteen vielä keväällä. Englanniksi Silent Spring ilmestyi sanomalehden jatkokertomuksena kesän aikana ja 27. syyskuuta kirjana.
Suomeksi Äänetön kevät ilmestyi jo seuraavana vuonna, 1963. HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
