Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Rajoitetaanko liikkumista koko Uudellamaalla vai pääkaupunkiseudulla – hallitus on keskustellut mahdollisuudesta sallia ruoan ulosmyynti ravintoloista

    Liikkumisrajoituksen kohdistamista koko Uudellemaalle on perusteltu sillä, että rajoituksesta on helpompi viestiä ja ohjeistaa ihmiset ja viranomaiset.

    STT:n tietojen mukaan hallitus on keskustellut, että ruoan ulosmyynti ravintoloista ja kahviloista voisi olla mahdollista, vaikka ne muutoin laitettaisiin kiinni.

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) tviittasi eilen, että hallitus valmistelee rajoituksia yksityisten tilojen kuten ravintoloiden sulkemisen osalta. Nykyisen lainsäädännön puitteissa tämä ei ole mahdollista, vaan hallituksen on tehtävä siitä uusi esitys.

    Marin kirjoitti, että myös liikkumisen rajoittaminen on valmistelussa. Hän lisäsi, että Suomen lainsäädäntö on osoittautunut joidenkin toimenpiteiden osalta jäykäksi.

    Kaikkien eduskuntapuolueiden johtajat kutsuttiin tänään Säätytalolle keskustelemaan koronavirukseen liittyvistä rajoituksista kello 10 alkaen.

    Marin ei halunnut aamupäivällä arvioida, kuinka nopeasti mahdolliset uudet rajoitukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi astuvat voimaan.

    Hallitus keskustelee tänään illalla uusista rajoittamistoimista. STT:n tietojen mukaan hallituksen keskustelut alkavat kello 16.

    Hallituksen odotetaan kertovan, miten ihmisten liikkumista rajoitetaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Vielä ei ole tiedossa, mitä aluetta mahdollinen liikkumisrajoitus tarkalleen koskisi.

    Koronavirukselle pahiten altistuneella Uudellamaalla asuu noin 1,7 miljoonaa ihmistä. Heistä kuitenkin valtaosa, noin 70 prosenttia, asuu pääkaupunkiseudulla.

    Liikkumisrajoituksen kohdistamista koko Uudellemaalle on perusteltu sillä, että rajoituksesta on helpompi viestiä ja ohjeistaa ihmiset ja viranomaiset. Toisaalta hallituslähteistä todetaan, että liikkumisrajoituksia voidaan ottaa käyttöön vain, jos ne ovat välttämättömiä, koska kyse on merkittävästä kansalaisoikeuksien rajoittamisesta.

    Hallitus joutuu siis punnitsemaan, onko rajoitusten kohdistaminen myös harvaan asutummille Uudenmaan reuna-alueille välttämätöntä. Viimekädessä arvion tekee eduskunnan perustuslakivaliokunta.

    Viikonloppuna väkeä riitti yhä ravintoloihin ja ihmiset matkustivat vastakkaisista kehotuksista huolimatta Lapin hiihtokeskuksiin. Koronaviruksen leviäminen yritetään estää, koska kuten muissakin maissa, myös Suomessa käytössä on rajallinen määrä tehohoitopaikkoja.

    Hallitus harkitsee valmiuslain 118 pykälän aktivoimista. Sen myötä voitaisiin kieltää tai rajoittaa oikeus oleskella ja liikkua tietyllä paikkakunnalla tai alueella. Rajoitus voitaisiin tehdä enintään kolmeksi kuukaudeksi.

    Hallitus on tähän mennessä aktivoinut valmiuslain kahdelta osin maassa vallitsevien poikkeusolojen takia. Kiireellisenä otettiin käyttöön lääkkeiden riittävyyttä varmistavia toimia ja eduskunnan kautta kierrätettiin terveydenhuoltohenkilökuntaa koskevia muutoksia.

    Hallituksen johtoviisikko oli maanantaina koolla myöhään iltaan saakka. Koko hallitus kokoontuu neuvotteluunsa loppuiltapäivästä.

    Jos hallitus kertoo rajoituksista, kiinnostava kysymys on, miten liikkumisrajoitusta valvottaisiin ja mistä syistä liikkuminen alueen ulkopuolelle yhä sallittaisiin.

    Rajoitusta valvova poliisi voi pyytää virka-apua puolustusvoimilta. Puolustusvoimista apuun voitaisiin lähtökohtaisesti käyttää henkilökuntaa ja varusmiehiä. Reserviläisiä ei siten olisi tarve ainakaan heti pyytää avuksi.

    Reserviläisistä koottua maakuntakomppaniaa käytettiin apuna Nokian vesikriisissä vuonna 2008 auttamaan puhtaan veden jakelussa.

    Normaalioloissa Uudenmaan työllisistä vain vajaa kolme prosenttia käy töissä alueen ulkopuolella, käy ilmi Uudenmaan liiton parin vuoden takaisista tiedoista. Normaalioloissa reilu 40 prosenttia Uudenmaan työllisistä käy töissä oman kuntansa ulkopuolella useimpien suunnatessa pääkaupunkiseudulle.

    Poikkeusolot ovat kuitenkin vähentäneet liikkumista. Liikenne Uudellamaalla oli vähentynyt perjantaina tehdyn mittauksen mukaan 26 prosentilla verrattuna noin kuukauden takaiseen arkipäivien keskiarvoon, käy ilmi liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finlandin tiedoista.