Kuntayhtymätromuttavat kuntien talouden
Monien kuntien talous on kuralla, ja yksi syy kustannusten heikkoon hallintaan ovat kuntien muodostamat kuntayhtymät ja sairaanhoitopiirit.
Niistä on tullut tavallaan laskutusautomaatteja, joiden menoille kunnat eivät voi mitään: ne vastaavat siitä, että kansalaiset saavat erikoissairaanhoitopalveluita, ja kunta maksaa, koska ei voi rajoittaa kuntalaistensa palveluja hallintopäätöksin.
Sairaanhoitopiirit laskuttavat kuntia tavallisesti toimenpiteiden, leikkausten ja hoitopäivien mukaan. Mitä enemmän palveluja käytetään, sitä enemmän kunta maksaa.
Jos sen sijaan sekä perus- että erikoissairaanhoidosta päätettäisiin samassa kunnassa tai kuntayhtymässä, kokonaiskustannukset olisivat hallinnassa ja rahaa säästyisi, sanoo lääkintöneuvos Jukka Mattila.
”Rahat käytettäisiin siellä, missä asiat on viisainta tehdä.”
Myös rahoituksen monikanavaisuus kuluttaa turhaan yhteiskunnan rahaa, Mattila katsoo.
Kunnat vastaavat sairaanhoitopiirien toiminnasta, mutta Kela maksaa sairaalan leikkausjonossa olevalle sairauspäivärahaa.
Kunta maksaa myös sairaalassa annostellut ruiskemuotoiset lääkkeet, mutta kun potilas kotiutuu, hän saa mukaansa reseptin kymmenen kertaa kalliimpiin pillereihin. Korvauksen maksaa Kela.
”Jos rahoitus, päätöksenteko, johto ja hoito olisivat samoissa käsissä, leikkausjonot lyhenisivät ja rahaa säästyisi”, Mattila väittää.
”Kuntayhtymät ovat rahoituksen osalta tavallaan turvassa. Kuntien tehtäväksi jää maksaa laskut ja jos kulut karkaavat, niiden pitää karsia omia palveluitaan, kuten kouluja tai neuvoloita.”
Mattila työskentelee sosiaali- ja terveysministeriössä hallituksen asettaman palvelurakenteiden uudistamista miettivän työryhmän sihteeristössä. Työryhmän pitäisi linjata vuoden loppuun mennessä, kuinka sosiaali- ja terveyspalvelut tässä maassa järjestetään.
”Pelottavinta on, jos ei siitä löydy yhtenäistä näkemystä.”
Esimerkiksi Kelan rooli kaipaisi perusteellista perkaamista, mutta MT:n tietojen mukaan kysymys on niin herkkä, ettei siihen puututa.
”Fiksuinta olisi katsoa koko kokonaisuutta”, Mattila sanoo.
Nykytilanne on johtanut siihen, että kunnilla on Mattilan mukaan ”järkyttävän” erilaiset resurssit hoitaa asukkaitaan.
Maaliskuussa 24 prosenttia väestöstä asui alueella, jossa kiireetöntä pääsyä lääkärin vastaanotolle joutui odottamaan yli neljä viikkoa. Alle kahdessa viikossa lääkärin luo pääsi 28 prosenttia väestöstä.
”Järjestelmän ongelmia yritetään kyllä ratkaista, mutta ratkaisuja vartioi aina jokin voimakas edunsaaja”, Mattila sanoo.
Muutosta pelkäävät Kelan ohella myös sairaanhoitopiirit ja pienet kunnat. Se näkyi viime kevään kuntakuulemisissa, joita Mattila kiersi ahkerasti.
”Niistä on otettu opiksi. Lähipalveluista pitää ehdottomasti säätää laissa. Niitä ei ehkä aina järjestetä samaan tapaan kuin ennen, mutta ne on järjestettävä.”
Saavutettavuus ei tarkoita vain seiniä, hän huomauttaa.
”Jos terveyskeskus on lähellä, mutta sinne on neljän viikon jono, saavutettavuus on huonompi kuin jos palvelu tulee kerran viikossa lähelle. Liikkuvat palvelut voivat olla myös nykyistä laajemmat.”
Mattilalla on kokemusta terveyskeskuslääkärin työstä Hangosta Sodankylään. Matkalla on näkynyt myös suomalaisen terveydenhuollon nurja puoli.
”Terveydenhuollossa on osia, jotka toimivat ja osia, jotka eivät toimi. Esimerkiksi erikoissairaanhoito toimii paremmin kuin perusterveydenhoito, sillä se kohtelee kansalaisia melko oikeudenmukaisesti.”
Erikoissairaanhoidossa ei juurikaan näy väestöryhmien tai alueiden välisiä eroja, koska kaikki potilaat hoidetaan heidän tarpeidensa mukaan.
Perusterveydenhuolto sen sijaan kuuluu perustuslain mukaan kaikille, mutta toteutuu epätasaisesti. Vaurain kansanosa käyttää työterveyspalveluja tai yksityisiä vakuutuksia, joiden kautta palvelujen maksajana on osittain Kela.
”Tämä johtaa siihen, että kunnallisia perusterveyspalveluja käyttävät pääasiassa työelämän ulkopuolella olevat ihmiset. He jonottavat eivätkä pääse palveluihin, vaikka hyötyisivät niistä kaikkein eniten”, Mattila sanoo.
Tilanne huononi hänen mukaansa vuonna 1993, jolloin valtion ohjausta vähennettiin, rahoitusvastuu siirrettiin kunnille ja valtionosuudet alettiin maksaa laskennallisin perustein.
Toisaalta kunnallinen työterveyshuolto on pärjännyt asiakashankinnassa viime vuosina yksityistä paremmin.
Pienten kuntien ongelmat tulevaisuudessa eivät Mattilan mukaan välttämättä johdu siitä, että niiden hoidettavaksi tulisi paljon lisää vanhuksia. Ikääntyneitä on jo nyt.
”Isoin juttu on henkilökunnan saatavuus, kun seuraavien kymmenen vuoden aikana eläköityy kolmasosa työntekijöistä. Pienille kunnille tulee hurjia vaikeuksia, jos ne joutuvat kilpailemaan toistensa kanssa erilaisilla eduilla henkilökunnan houkuttelemiseksi paikkakunnalle.”
”Kun sosiaali- ja terveysmenot haukkaavat kuntien menoista jo nyt 60 prosenttia, paljonko niille jää pelivaraa kasvatukseen, teihin ja putkiin?”
Mattilan mielestä pelottavin on tilanne, jossa ei ole kilpailua tai kilpailuttamisosaamista eli kunta joutuu ottamaan ainoan tarjotun työntekijän tai vuokrafirman.
”Tilaaja ei saa olla koskaan heikompi kuin tuottaja.”
Olisi parempi, jos esimerkiksi sote-alue vastaisi useampien kuntien kokonaisuudesta: hankkisi henkilökunnan ja kohdentaisi sen oikeaan paikkaan.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
