HEVOSELÄMÄÄ Askel askeleelta
Ovi narahtaa ja vastaan pölähtää tunkkainen haju. Taustalta kuuluu lammaslauman määkinä. Ne odottavat aamuruokaa.
Nainen seisoo hetken tallin ovella ja antaa silmiensä tottua hämärään. Hän hapuilee valokatkaisijaa ja sytyttää kellertävät valot.
Lampaiden viereisestä karsinasta ilmestyy pörröinen turpa. Hevonen hörisee matalasti. Se rouskuttaa heiniä naisen harjatessa. Lampaatkin ovat hiljaa ja syövät. Talliradio soittaa uusimpia hittejä.
Naisen tavatessa hevosen ensimmäisen kerran se oli tehnyt jo pitkän raviuran. Rahaa ei ollut tullut toivotusti.
Nainen oli ostanut hevosen metsurilta, joka oli sanonut, ettei hevosella tehty työ enää lyönyt leiville. Hevonen oli ollut kaunis ja täynnä voimaa, juuri sellainen kuin suomifilmien liinaharjahevoset. Tuolloin se oli ollut jo lähes kaksikymmenvuotias. Kauppaa ei ollut tarvinnut katua.
Nainen heittää loimen hevosen selkään ja kiinnittää soljet. Hevonen lähtee innoissaan ulos. Sen korvat ovat hörössä ja pää pystyssä. Se tulee naisen perässä ja asettelee kavioitaan valmiisiin jälkiin.
Kylätielle tultaessa hevonen pysähtyy ja yskii jalat harallaan. Ohi ajaa punainen auto, jota hevonen kääntyy kiinnostuneena katsomaan. Auton ääni kuuluu vielä pitkään sen kadottua mutkan taa. Nainen nykäisee riimusta, kehottaa eteenpäin.
Lähtiessään hevosen kanssa maastoon nainen jättää puhelimen kotiin.
Aina on päästy ehjänä kotiin. Silloinkin, kun vastaan juoksi säikähtänyt hirvi. Hevonen pinkaisi karkuun sen kummemmin suuntaa miettimättä. Kilometrin laukan jälkeen nainen sai sen pysähtymään. Hevonen oli hämillään, aivan kuin olisi itsekin yllättynyt siitä, missä seisoi.
Kylätien jälkeen käännytään pellon laitaan. Hevonen tietää tien.
Osittain lumen alle hautautuneet säilörehupaalit saavat hevosen tuhahtelemaan ja ottamaan muutaman taka-askeleen. Naista naurattaa, sillä paalit ovat olleet paikallaan koko talven ja he ovat ohittaneet ne päivittäin.
Lopulta hevonen hiipii varovasti paalien ohi ja ottaa vielä pari raviaskelta kuin varmistaen pelastumisensa.
Pakkanen on kiristynyt heidän päästessään tallin kulman ohi pihalle. Tallissa nainen koputtelee tilsat irti hevosen kavioista. Hevonen vaikuttaa tyytyväiseltä ja pienentää heinäkasaansa korsi korrelta. Nainen vilkaisee kelloaan. Vielä muutama tunti, hän ajattelee ja antaa surun tulla.
Kun kaikki on tehty, nainen istuu heinäpaalien päälle katsomaan hevosta. Hän kuljettaa katsettaan pitkin hevosen selkää ja painaa kaiken mieleensä, vaikka muistaakin jo.
Lopulta hän nousee ja riisuu hevoselta loimen. Se näyttää hämmästyneeltä. Kuullessaan pihalta auton äänen nainen laittaa riimun hevosen päähän ja taluttaa sen pihalle.
Ulkona hän ojentaa tulijalle riimunarun ja kiirehtii sisälle taloon.
Hän lysähtää kyykkyyn seinää vasten, painaa kädet korvilleen ja antaa itkun tulla.
Pöydältä hän sieppaa ruutupaperille kirjoitetun eläinlääkärin puhelinnumeron, rypistää sen ja heittää huoneen nurkkaan. Hän ei tarvitse sitä enää.
MAIJA POKKINEN
Järvenpää
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
