Mikko Kärnä ei pyri keskustan puheenjohtajaksi – perustelee päätöstä ristiriitoja ja tunteita herättävällä profiilillaan
Keskustan ylimääräinen puoluekokous pidetään syyskuussa. Kokous valitsee puheenjohtajan toimikaudeksi, joka kestää kesän 2020 puoluekokoukseen saakka.Lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä ei pyri keskustan puheenjohtajaksi. Kärnä ilmoitti asiasta tiedotustilaisuudessa eduskunnassa perjantaina. Hän sanoo olevansa kuitenkin ehdolla puolueen varapuheenjohtajaksi.
Vaalin väliin jättämistä Kärnä perusteli muun muassa räväkällä julkikuvallaan.
"Koen, että oma profiilini on sen verran ristiriitainen ja tunteita herättävä, että en palvelisi puoluetta parhaalla mahdollisella tavalla tässä tehtävässä", Kärnä totesi.
Hän kertoi toivovansa puheenjohtajavaaliin lisää ehdokkaita. Aiemmin keskustan puheenjohtajakisaan ovat ilmoittautuneet puolustusministeri Antti Kaikkonen ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni. Kaksikkoa on pidetty kisan ennakkosuosikkeina sen jälkeen, kun tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ilmoitti huhtikuussa, ettei lähde ehdolle.
Keskustan kärkipoliitikoista ehdolle asettumista harkitsee edelleen valtiovarainministeri Mika Lintilä.
Keskustan ylimääräinen puoluekokous pidetään syyskuussa. Kokous valitsee puheenjohtajan toimikaudeksi, joka kestää kesän 2020 puoluekokoukseen saakka.
Kärnä kritisoi tiedotustilaisuudessa keskustaa tiukasti siitä, ettei puolue ole onnistunut viestimään ohjelmastaan, toiminnastaan ja tavoitteistaan.
"Suomen keskusta on historiansa pahimmassa kriisissä. Tämä puolue ei ole onnistunut kertomaan äänestäjilleen, minkä takia se on olemassa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

